Valioliigan 26. kierros pelataan talvitauon takia noin puolentoista viikon ajalle sijoiteltuna. Sunnuntain avaa kauden sensaatiomaisesti pelanneen nousijaseura Sheffield Unitedin ja putoamistaistelussa mukana olevan Bournemouthin kohtaaminen.

Kotijoukkue Sheffield United on kerännyt neljästä viime pelistään seitsemän pistettä. Omiin on mennyt vain kaksi maalia. Toisen teki Manchester City, toisen Arsenal.

– Kukaan ei odottanut sitä, että Sheffield olisi noin korkealla tässä vaiheessa kautta. He ovat päästäneet toiseksi vähiten maaleja tällä kaudella Liverpoolin jälkeen. Siinä on heidän salaisuutensa. Yleensä joukkueet, jotka päästävät vähiten maaleja, ovat niitä, jotka sijoittuvat kärkikolmikkoon. Siellä eivät aina ole ne, jotka tekevät eniten maaleja vaan ne, jotka päästävät vähiten. Näin he saavat esimerkiksi 1-0 -voittoja, sanoo Viasatin jalkapalloasiantuntija Keith Armstrong.

United on myös perinteidensä näköinen joukkue. Sen kotikaupunki on perinteinen terästeollisuuskaupunki, eli työnteon arvot pitää tuntea myös ”Bladesissa”.

– Joukkueessa on hyvä työmoraali, mikä kertoo siitä, millaisesta kaupungista se tulee. Manageri Chris Wilder on tehnyt loistavaa työtä ja saanut pelaajat tekemään töitä toistensa eteen. Kun katsoo joukkuetta, niin siellä ei ole yhtään tähteä.

– Unitedilla on ollut 1970- ja -80-luvulla hyviä pelaajia, kuten Tony Currie, joka pelasi Englannin maajoukkueessa ja Alan Woodward. Heillä oli ennen hyviä englantilaisia, mutta nyt siellä ei ole ketään, joka olisi tähti. He tekevät joka ottelusta vastustajalleen vaikean pelityylillään. He pelaavat hyvin suoraviivaisesti ja Bournemouthille tulee vaikea peli, Armstrong sanoo.

United lähtee viikonloppuun kuudennelta sijalta, eli se taistelee paikoista jopa eurokentille. Viidennestä sijasta taittavat peistä sen kanssa pisteen edellä oleva Tottenham ja pisteen verran perässä oleva jättiseura Manchester United.

– He pärjäävät isojakin vastaan. Liverpool ja Manchester City ovat omassa luokassaan, mutta United on pystynyt pistämään vähintään kampoihin kaikille muille. Työmoraali on yksi asia, mutta oma systeemi toinen.

– Heillä on kolme topparia ja viisi miestä keskikentällä. Vastustaja on keskikentällä hankaluuksissa. Se kertoo heidän pelaamisestaan. He eivät pelkää ketään, ja kunnioittavat jokaista vastustajaa. He antavat tässäkin pelissä taas kaikkensa, kehuu ”Keke”.

Bournemouth taas on ottanut kaksi voittoa putkeen ja noussut kahden pisteen marginaalilla putoamisviivan päälle. ”Cherriesin” voittojen tärkeyttä korostaa vielä se, että ne ovat tulleet muita säilymistaistelussa mukana olevia joukkueita eli Brightonia ja Aston Villaa vastaan.

– Heillä on valtava määrä pelaajia poissa. Kuusi-seitsemän miestä puuttuu. David Brooks, Charlie Daniels, Arnaut Gröneveld, Joshua King, Jack Stacey ja Chris Mepham. Eddie Howe on tyytyväinen kuitenkin voittoihin. Heillä on ollut joka kaudella vaihe, jolloin pisteitä ei ole tullut, mutta hän on pystynyt pitämään heidät liigassa. Manageri varmasti toivoo, että tuo putki on nyt poikki. Sheffield United on kuitenkin sellaisessa vireessä, että en näe heidän häviävän, Armstrong sanoo.

Ottelu Sheffield United-Bournemouth nähdään sunnuntaina Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa kello 15.30 alkavan studiolähetyksen avausotteluna.