Valioliigan talven siirtoikkuna aukeaa 1. tammikuuta 2020 ja päättyy 31. tammikuuta 2020.

Ennen tammikuun alkua on lyöty lukkoon jo kolme pelaajasiirtoa: Takumi Minaminon siirto RB Salzburgista Liverpooliin, João Pedron siirto Fluminensesta Watfordiin ja Anthony Spyroun siirtyminen vapaille pelaajamarkkinoille Norwichista.

Vuoden vaihtuminen tietää mielenkiintoisia aikoja pelaajille, joiden sopimus on päättymässä tämän kauden jälkeen. Tällaiset pelaajat saavat vapaasti neuvotella siirrosta toiseen seuraan heti, kun tammikuu alkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan nykyinen seura ei saa hänestä siirtokorvausta, jos siirto sovitaan tapahtuvaksi ensi kesänä. Nykyisen seuran ainoa mahdollisuus saada siirtokorvaus tällaisesta pelaajasta, on myydä hänet vielä tammikuun aikana.

Valioliigassa on tänä talvena muutama todella nimekäs pelaaja, jonka sopimus on päättymässä kuluvan kauden jälkeen. Osan kohdalla on huhuttu ja puhuttu jatkosopimuksista, osan tiedetään jo lähtevän ja osan kohdalla tulevaisuus on yhä auki.

Keräsimme Transfermarkt-sivuston tietojen pohjalta 15 nimen listan pelaajista, joiden sopimus on kesällä katkolla. Pelaajat on laitettu järjestykseen sivuston heille antamien markkina-arvojen mukaan.

Arvokkaimmat pelaajat, joiden sopimus on päättymässä

1. Christian Eriksen, Tottenham – 90 miljoonaa euroa
2. Willian, Chelsea – 32 miljoonaa euroa
3. Ryan Fraser, Bournemouth – 30 miljoonaa euroa
4. Eric Bailly, Manchester United – 22 miljoonaa euroa
5. Nemanja Matić, Manchester United – 20 miljoonaa euroa
6. Jan Vertonghen, Tottenham – 18 miljoonaa euroa
7. Pedro, Chelsea – 17 miljoonaa euroa
8. David Silva, Manchester City – 15 miljoonaa euroa
9. Adam Lallana, Liverpool – 12 miljoonaa euroa
10. Jeff Hendrick, Burnley – 11 miljoonaa euroa
11. Nathaniel Clyne, Liverpool – 10 miljoonaa euroa
11. Cédric Soares, Southampton – 10 miljoonaa euroa
11. Fernandinho, Manchester City – 10 miljoonaa euroa
14. Olivier Giroud, Chelsea – 9 miljoonaa euroa
15. Timothy Fosu-Mensah – 7 miljoonaa euroa