Chelsean saksalaistoppari Antonio Rüdigerin allekirjoitus on haluttua tavaraa.

Rüdigerin, 28, nykyinen sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen ja hän on jo kuukausien ajan neuvotellut jatkosta Chelsean kanssa. Osapuolet eivät ole kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen ehdoista.

Mikäli Rüdiger ei allekirjoita jatkosopimusta ennen vuodenvaihdetta, saa hän tammikuusta lähtien vapaasti neuvotella sopimuksesta muiden seurojen kanssa. Ottajia on jonoksi asti.

[readmore from=Antonio-Rudiger]

Aiemmin on kerrottu muun muassa Bayern Münchenin, Real Madridin, Atlético Madridin, PSG:n ja Juventuksen olevan erittäin kiinnostuneita Rüdigeristä, mutta lista on saanut jatkoa.

Eurosportin mukaan Liverpool pitää silmällä Rüdigerin tilannetta ja on valmis iskemään, mikäli tilaisuus hänen hankkimiseensa aukeaa. Sivusto kertoo, että myös Manchester City ja Tottenham ovat saksalaistopparin perässä.

Vuodesta 2017 lähtien Chelseaa edustanut Rüdiger on pelannut alkukauden aikana 13 ottelussa täydet minuutit ja kuulunut lontoolaisseuran parhaimmistoon.