Managerilegenda Sir Alex Ferguson haluaa Manchester Unitedin hankkivan Leicesterin 26-vuotiaan topparin Harry Maguiren, uutisoi paikallislehti Manchester Evening News.

Lähteet kertovat lehdelle, että Fergusonin mukaan Unitedin pitäisi tehdä kaikkensa siirron toteutumisen eteen. Seura teki tällä viikolla Maguiresta 70 miljoonan punnan tarjouksen, jonka Leicester hylkäsi.

Vuosina 1986–2013 Unitedia luotsanneen Fergusonin sanotaan olevan ihmeissään siitä, miksi seura ei tehnyt tarjousta Englannin maajoukkuepelaajasta jo aiemmin.

United kaipaa kipeästi laatua toppariosastolleen. Puolustuspäässä punapaidat pelasivat huonoimman kautensa sitten kauden 1978–79.

Myös Manchester Cityn on kerrottu olevan kiinnostunut Maguiresta kapteeni Vincent Kompanyn lähdettyä seurasta.

Tällä hetkellä kaikkien aikojen kallein puolustaja on Virgil van Dijk, jonka Liverpool nappasi Southamptonista 75 miljoonalla punnalla vuonna 2018.