Southampton isännöi tänään Liverpoolia St Mary’silla. Mestaruutta jahtaava vierasjoukkue on luonnollisesti ottelun ennakkosuosikki, mutta täysin vailla keinoja ei ole myöskään Ralph Hasenhüttlin Saints.

Isäntien viime ajat ovat sujuneet hyvin; edellisissä otteluissa ovat kaatuneet sekä Brighton, että Tottenham. Hasenhüttl näkee etenkin toisen rannikkoseutulaisen, Brightonin tulleen yllätetyksi taktiikan osalta.

– Siitä oli meille paljon hyötyä. Kuulin ottelun jälkeen, että he olivat valmistautuneet meitä vastaan ajatuksella, että pelaamme koko ajan 5-2-3 -muodossa. Kun sitten kuitenkin muutimme systeemiä, onnistuimme yllättämään heidät.

Pelaajisto kykenee tätä nykyä muovautumaan valmentajan laatimiin suunnitelmiin.

– Joukkue on nyt taktisesti joustavampi. Olemme viime viikot harjoitelleet paljon 4-2-2-2 -muodossa, ja se on yksi vaihtoehto käytettäväksi myös Liverpoolia vastaan.

Vastustajasta itävaltalaisen ei tarvitse paljoa sanoa; taktiikka on myös heidän osaltaan yksi voimavaroista.

– Tiedämme, että he ovat jokaisen pelipaikan osalta todella, todella kovalla tasolla. Tämä tosiasia yhdistettynä hyvään taktiseen suunnitteluun tekee illan haasteesta meille valtavan.

Lähde: Southampton