West Ham tulee tekemään lainatarjouksen Chelsean keskushyökkääjä Tammy Abrahamista kun kesän siirtoikkuna aukeaa, uutisoi The Athletic.

David Moyes totesi hiljattain, ettei West Ham olisi kiinnostunut hankkimaan Abrahamia hänelle asetetun hintalapun takia.

The Telegraphin mukaan Chelsea pyytää akatemiakasvatistaan peräti 40 miljoonan punnan siirtokorvausta, mikä olisi seuran paikallisvastustajalle liikaa.

The Athleticin saamien tietojen mukaan West Ham yrittää kuitenkin tuoda 23-vuotiaan hyökkääjän ensi kaudeksi Lontoon Olympiastadionille lainasopimuksella.

Abraham on herättänyt kiinnostusta myös Leicesterissa, Newcastlessa ja hänen entisessä lainaseurassaan Aston Villassa.

[readmore from=Chelsea]

Abraham on tehnyt Chelsealle 12 maalia 32 otteluun tällä kaudella, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Nilkkavamman kanssa kamppailleen hyökkääjän peliaika on kuitenkin pienentynyt merkittävästi sen jälkeen kun Thomas Tuchel korvasi Frank Lampardin Chelsean peräsimessä tammikuun lopulla.

Abraham ei ole onnistunut lukitsemaan paikkaansa Mestarien liigan finalistijoukkueen avauksesta, sillä Tuchel on peluuttanut piikkipaikalla lähtökohtaisesti vain kesän saksalaishankintoja Timo Werneriä ja Kai Havertzia.

Abraham on tiettävästi halukas siirtymään muualle kesän siirtoikkunassa, sillä vähäinen peliaika Chelseassa on maksamassa hänelle jo paikan Englannin EM-kisamiehistöstä.