Teemu Pukin maalivire palasi lauantain ottelussa QPR:ää vastaan. Neljän ottelun maaliton putki päättyi Kanarialintujen 4-0-murskajaisissa.

Pukki teki maaleista puolet ja kasvatti kauden maalimääränsä 26:een. Manageri Daniel Farke oli tyytyväinen suomalaisen onnistumisista.

– Olen ollut tyytyväinen Teemun esityksiin viime peleissä. Hänen itseluottamukselleen kuitenkin tekee aina hyvää päästä taas maaleille, Farke kehui hyökkääjäänsä.

Norwich koki myös yhden menetyksen ottelussa. Joukkueen avainpelaaja Emiliano Buendia sai suoran ulosajon toisella puoliskolla myöhäisestä liukutaklauksestaan.

Buendia ehti olla ennen punaista korttia mukana kolmessa maaleissa, joista hän itse teki avausosuman.

Farken mielestä tilanne ei ollut niin paha, miltä se näytti.

– Se on hieman naiivia Emiltä. Hän oli tänään loistava. Max (Aarons) menetti pallon ja Emi lähti voittamaan sitä takaisin. Se näytti vaarallisemmalta, mitä se todellisuudessa oli. Se oli tiukka päätös, enkä voi valittaa, Norwich-luotsi totesi.