Norwich vieraili maanantaina Stoken isännöitävänä Keski-Englannissa Mestaruussarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella.

Norwich oli pelannut ennen maanantain ottelua jopa kolme peräkkäistä tasapeliä. Edelleen Mestaruussarjaa johtava Norwich jäi Stoken vieraana 2-2 -tasapeliin, eikä siten kyennyt varmistamaan sarjanousuaan matemaattisesti maanantaina.

Norwichin sarjanousu on kuitenkin äärimmäisen todennäköistä, jos kolmantena sarjataulukossa oleva Leeds häviää tänään Brentfordille. Siinä tapauksessa Norwichilla olisi kuusi pistettä enemmän kuin Leedsillä ja maaliero olisi huomattavasti Marcelo Bielsan miehistöä parempi, kun kaksi kierrosta on pelaamatta.

Mestaruussarjan kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Teemu Pukki onnistui tuttuun tapaan maalinteossa maanantaina. Pukki puski toisella jaksolla Norwichin johto-osuman ohi Jack Butlandin, mutta Stoke tasoitti kamppailun vain kahta minuuttia myöhemmin.

Norwich kohtaa lauantaina kotikentällään Blackburnin ja päättää sarjakautensa sunnuntaina 5. toukokuuta Aston Villan vieraana.