Norwich City matkaa ensi kaudeksi Mestaruussarjaan, se on ollut jo pitkään selvä asia. Football.London -sivusto kuitenkin muistuttaa, ettei joukkueen taistelutahto tästä huolimatta ole välttämättä sammutettu. Lähteen mukaan Canariesin kassaan kilahtaisi kahden miljoonan punnan bonus, mikäli se onnistuisi viimeisellä kierroksella nousemaan sarjataulukossa Watfordin ohi.

Manageri Dean Smith varoittaa sunnuntaina Carrow Roadille Mestarien liiga -paikkaansa varmistelemaan saapuvaa Tottenhamia timantistaan nimeltä Teemu Pukki.

– Hänellä on 11 valioliigamaalia kaudella, ja hän haluaa kasvattaa saldoa Tottenhamia vastaan. Hän on meille fantastinen hyökkääjä.

– Teemun juoksut ovat loistavia, ja hän saa paikkoja älykkyytensä ansiosta. Sen lisäksi hän kuljettaa palloa taidolla, vieden puolustajilta tasapainoa.

Norwichin nousu pois viimeiseltä sijalta on edelleen ainakin teoriassa mahdollinen. Se vaatisi Hornetsin päätöskierroksen tappiota Chelsealle, ja kieltämättä vähän tuota suurempaa yllätystä Norwichilta, kotivoiton muodossa.

Lähteet: Football.London, Norfolk Live