Lauantain päätöspelissä Wolverhampton ja Tottenham tarjosivat maalirikkaan kamppailun. Spurs meinasi menettää toisella puoliskolla kolmen maalin johtonsa, kun isännille vihellettiin kaksi rangaistuspotkua alle kymmenessä minuutissa.

Lopulta 3-2-lukemat riitti Tottenhamille täyteen pistepottiin vaikeasta vierastaistosta. Spurs majailee voiton myötä sarjataulukossa neljäntenä.

Ottelun kulku

Tottenhamin hanat aukesivat 28. minuutilla. Son Heung-Min syötti boksin sisään murtautuneelle Erik Lamelalle, joka sijoitti pallon alanurkkaan.

Spurs teki lisää tuhoa vain kaksi minuuttia, kun Lucas Moura puski Kieran Trippierin keskityksestä 2-0-maalin.

37. minuutilla myös Wolves pääsi heilauttamaan verkkoja. Joao Moutinho taitava syötti läpäisi vieraiden pakiston ja Raul Jimenéz viimeisteli pallon Hugo Lloris’n taakse. Paitsiolippu nousi, jonka myötä osumaa ei hyväksytty.

Wolves alkoi saada toisen puoliskon alussa painetta Spursin maalille. Yksi hyvä tilanne isänniltä nähtiin 51. minuutilla. Ruben Neves ampui boksin takaa Toby Alderweireldin heikon purun jälkeen vaarallisen matalan vedon kohti Tottenhamin maalia. Lloris ennätti venyttämään eteen, eikä kavennusmaalia päässyt syntymään.

Tottenham puolestaan iski kolmannen 62. minuutilla. Rui Patricio torjui Harry Kanen ensimmäisen yrityksen lähietäisyydeltä, mutta jatkotilanteessa Spurs-hyökkääjä upotti sijoituksensa sisään.

Kuusi minuuttia myöhemmin kotijoukkue sai toivoa tilanteeseensa rangaistuspotkusta Juan Foythin kaadettua Jimenezin maihin. Lloris aavisti vasemmalle ja Neves sijoitti kavennuksen oikeaan alanurkkaan.

Toinen pilkku tuli Wolvesille jo 78. minuutilla. Rikkoja oli taas Foyth, joka jäi jälkeen ohi juosseesta Jonnysta.

Jimenez onnistui yrityksessään Wolvesilla oli enää maali kirittävää.

Tätä lähemmäksi kotijoukkue ei päässyt ja Spurs poistui Lontooseen kolme pistettä taskussaan.

Wolverhampton-Tottenham 2-3 (0-2)

27′ Erik Lamela 0-1
30′ Lucas Moura 0-2
61′ Harry Kane 0-3
68′ Ruben Neves, Rp 1-3
79′ Raul Jiménez, Rp 2-3