Valioliigan viikonloppu avataan lauantaina Tottenhamin ja Newcastlen kohtaamisella. Kotijoukkue Tottenham putosi tammikuussa neljän päivän sisällä sekä liigacupista että FA Cupista, mutta palasi voittokantaan keskiviikon valioliigaottelussa kaatamalla Watfordin 2-1.

Kun Harry Kane ja Dele Alli ovat loukkaantuneina, koituu Etelä-Korean putoaminen Aasian mestaruusturnauksesta sille onneksi, sillä Son Heung-min on päässyt palaamaan kokoonpanoon. Son teki Tottenhamin avausmaalin Watfordia vastaan.

– Spursin molemmissa cup-otteluissa tietyt juoksut, joilla he repivät puolustuksia, ovat puuttuneet ja niitä Tottenham on kaivannut. Niitä ovat tehneet Dele Alli, myös Harry Kane, mutta varsinkin Son. Niitä Spurs on kaivannut, ja nyt se saa niitä, jos Son on yhä täysissä voimissa. Kaikista negatiivisista puheista huolimatta, Spurs ei ole menettänyt vielä mitään, kun katsotaan sarjatilannetta, sanoo Viasatin jalkapalloasiantuntija Pasi Rautiainen Valioliiga.comille.

Tottenhamin voittomaalin iski todella vähälle peliajalle jäänyt Fernando Llorente. Espanjalainen pelasi vasta kauden toisen täyden ottelunsa Valioliigassa. Molemmat nämä kerrat on nähty tammikuussa, kun Kane ja Alli ovat olleet loukkaantuneina. Ennen tätä Llorente oli saanut pelata Valioliigassa vain 36 minuuttia koko kauden aikana.

Maali oli hänelle vasta toinen Valioliigassa Tottenhamin paidassa. Swanseassa hän heilutti verkkoa kaudella 2016-17 peräti 15 kertaa Valioliigassa.

– Llorente on välillä säälittänyt. Mittari on toki kova: Harry Kane on Harry Kane. Puhutaan potkutekniikasta ynnä muusta, hän on aivan eri luokan pelaaja kuin Llorente. Ehkä Spurs maksaa nyt hintaa Llorenten vähäisestä peliajasta. Tuon tyyppinen hyökkääjä tarvitsee tiettyjä minuutteja ja sitä, että hän saa sitä ruokaa, jota hän tarvitsee.

– Cupin peleissä sitä on ollut näkyvissä. Hän tarvitsee tiettyjä palloja, joissa hän on vahva. Silloin Llorentea voi käyttää vaihtoehtona. Hän on arvosteltu liian kovin sanoin. Enemmän minuutteja, sitten häntä voi arvostella, Rautiainen sanoo.

Tottenham lähtee viikonloppuun kolmannelta sijalta, ja eroa kärjessä olevaan Liverpooliin on seitsemän pistettä. Manageri Mauricio Pochettino on viime aikoina vähätellyt joukkueensa mahdollisuuksia taistella mestaruudesta.

– Toivoisin tietenkin, että Pochettino miettisi hieman puheitaan. Hän on saanut vetää tuota joukkuetta monta vuotta. Tuonkin tason pelaajat haluavat pelata titteleistä ja pokaaleista, Rautiainen sanoo.

Tottenham-Newcastle nähdään Viasatin valioliigastudion avausotteluna lauantaina. Studio käynnistyy Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa kello 14.

Viasat Urheilu, Viasat Jääkiekko ja Viasat Jalkapallo -kanavat ovat katsottavissa ilmaiseksi perjantaista 1.2. klo 17.00 alkaen maanantaihin 4.2. klo 8.00 saakka. Lue lisää täältä.