Pohjoislontoolaisten manageri Mauricio Pochettino antoi juuri päättyneellä kaudella jatkuvia viestejä seuran pomolle Daniel Levylle.

Pochettino antoi ymmärtää, että on lähtökuopissa. Hän halusi antaa painetta seuran johdolle: Tottenham ei hankkinut kesällä 2018 ja tammikuussa 2019 yhtään pelaajaa.

Tottenham ylsi silti Valioliigan neljänneksi ja Mestarien liigan loppuotteluun. Pochettino repi jälleen paljon irti liljanvalkoisista.

Eriksen järkytti suunnitelmillaan

Pochettino saa varautua vastaavaan haasteeseen jatkossakin. Keskikentän tähti Christian Eriksen ilmoitti hiljattain, että haluaa uuden haasteen.

Juuri tätä Tottenham on pelännyt. Eriksen on pohjoislontoolaisten kokonaisuudessa äärimmäisen tärkeä hahmo. Tanskalaisen vaikutus pitää melkein nähdä paikan päällä. Kun Eriksen on kentällä, virtaa Spursin pelaaminen. Hän tuo pallonhallintaa rytmiä, houkuttelee vastustajia puoleensa. Tottenham näyttää eri porukalta, jos Eriksen puuttuu.

Nämä ominaisuudet korostuvat, koska Pochettino on innostunut muovaamaan muotoja yhä aiempaa enemmän. White Hart Lanelle kesällä 2014 saapunut manageri vaihtaa ryhmityksiä jopa ottelun aikana innolla. Tämä taas koettelee esimerkiksi pelaajien välisiä etäisyyksiä. Eriksen on mainio hidastamaan ja nopeuttamaan – pitämään pakan kasassa.

Eriksen on 27-vuotias, siis parhaassa peli-iässä. Tanskalaisen puheet osuvat pahaan paikkaan. Tottenham on yrittänyt rimpuilla irti myyvän seuran maineestaan. Esimerkiksi Harry Kane on pysynyt tiukasti Spursissa.

Tottenham muutti vihdoin uudelle stadionilleen. Se vetää noin 62 000 katsojaa. On kova isku, jos Eriksen lähtee juuri, kun pitkään odotettu Tottenham Hotspur Stadium on vihdoin valmis.

Tanskalaisen sopimus päättyy keväällä 2020. Levy tunnetaan kivikovana neuvottelijana. Englannissa on huhuttu jo 140 miljoonaan punnan hintapyynnöstä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, saa Eriksen varautua pitkään odotukseen.

50 miljoonan siirtokassa

Englannissa on kirjoitettu, että Pochettinolle on luvattu 50 miljoonaan punnan potti pelaajahankintoihin. Hän voi kasvattaa summaa pelaajamyynneillä.

Oikea puolustaja Kieran Trippier on yhdistetty ainakin Napoliin. Vasen puolustaja Danny Rose on taas linkitetty Evertoniin – jos Lucas Digne saapuu vaihtokaupassa Tottenhamiin.

Trippier on hyytynyt hieman. Tottenhamilla on varalle Serge Aurier ja Kyle Walker-Peters, mutta Aaron Wan-Bissaka on yhdistetty Spursiin. Crystal Palace pyytää huippukyvystään sen verran kovaa hintaa, että tiukan linjan Levy jättänee kaupat tekemättä. Erityisesti, koska Manchester United ja Manchester City tarkkailevat tilannetta.

Tämä on tuttu tilanne Tottenhamille. Pochettino on saanut tottua nykyjoukkueen kehittämiseen. Hän on hyvin rauhallinen ja antaa pelaajille mahdollisuuden kasvaa. Pochettino ymmärtää, että virheet kuuluvat elämään ja jalkapalloon. Hän seisoo loppuun saakka pelaajien puolella. Pochettino ansaitsee esimerkiksi suuren kunnian siitä, miten Dele Alli on noussut huipulle.

Jos Eriksen lähtee, tarvitsee Tottenham korvaajan. Englannissa on kirjoitettu, että Betisin Giovani Lo Celso ja Sportingin Bruno Fernandes kuuluvat Spursin suunnitelmiin. Sitkeät tiedot kertovat, että pelaajien sopimuksissa on 100 miljoonan euron ulosostohinta.

Fulhamin vasen laita Ryan Sessegnon on linkitetty niin ikään jo pitkään Tottenhamiin. Toukokuussa 2000 syntynyt pelaaja sopisi pohjoislontoolaisten toimintatapaan, mutta esimerkiksi Manchester United tarkkailee niin ikään tilannetta.

Mitä tekevät Kane ja Alli?

Pochettino on selvästi markkinoilla. Tottenhamiin on tuotu hurja määrä pelaajia. Ajaxin Donny van de Beek, Lyonin Tanguy Ndombélé, Paris Saint-Germainin Julian Draxler, AS Monacon Youri Tielemans, AS Roman Nicolo Zaniolo

Pochettino joutuu toimimaan lopulta sen mukaan, kuka lähtee. Kohdehyökkääjä Fernando Llorente saattaa heittää hyvästit. Niin saattaa toppari Tobias Alderweireldkin, jos joku tarjoaa 25 miljoonan punnan ulosostohinnan. On myös mielenkiintoista nähdä, mitä tekee Kane, jos Eriksen lähtee? Hänellä riittää ottajia. Allin tilanne on hyvin vastaava. Eriksen saattaa pahimmassa tapauksessa käynnistää todellisen dominoilmiön.

Pochettino saakin pohtia, onko pitkään yhdessä pelannut runko saavuttanut jo maksiminsa. Toisaalta Tottenham on siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että Chelsea, Arsenal ja Manchester United kärsivät haasteistaan. Vakaa Tottenham on jälleen matkalla neljän joukkoon, mutta saavatko suuret pokaalit odottaa?

Tähän kysymykseen on vain yksi vastaus. Pitkä piina uhkaa jatkua White Hart Lanen kulmilla.