Tottenhamin alkukausi on ollut vaikea.

Kesällä vahvistunut Tottenham on Valioliigassa kahdeksan kierroksen jälkeen vasta yhdeksäntenä. Sarjaa johtava Liverpool on karannut jo 13 pisteen päähän.

Viime viikolla Tottenham hävisi Bayern Münchenille maalein 2-7 ja muutamaa päivää myöhemmin Brighton kaatoi Mauricio Pochettinon ryhmän luvuin 3-0.

Pochettino on saanut alkukaudella kritiikkiä, mutta Tottenhamin entinen päävalmentaja Harry Redknapp osoittaa syyttävän sormensa ennemmin seuran puheenjohtajan Daniel Levyn suuntaan.

– Silloin tiesin, että siellä on tulossa ongelmia, kun Pochettino pyysi kauden alussa, että häntä kutsuttaisiin ennemmin valmentajaksi kuin manageriksi. Silloin Pochettino kertoi meille, ettei hän tiennyt mitään siirroista tai sopimusneuvotteluista ja se ei ole oikein.

– Levy on onnekas saadessaan työskennellä Pochettinon kanssa. Hän on yksi maailman parhaista ja häntä pitäisi tukea, Redknapp totesi Daily Mailin haastattelussa.