Bournemouth hävisi sunnuntaina kotonaan Tottenhamille. Isäntien johdettua ottelua 34 minuuttia esiin astui ennen muita huippuvireinen Son Heung-Min.

Jo viidennellä minuutilla isännät olivat todella lähellä siirtyä johtoon Spursin uskomattoman heikon keskikenttäpelin seurauksena. Lys Mousset ja Junior Stanislas pääsivät sommittelemaan tilanteen rauhassa, jälkimmäinen osui epäonnekseen ylärimaan.

Kaksi minuuttia myöhemmin Stanislas onnistui – pallo tolpan juureen oikeaan alakulmaan, 1-0.

OptaJoe

@OptaJoe
11 - Bournemouth have scored in each of their last 11 games in the Premier League - before today, only Spurs (17) were on a longer current run in the competition. Action.

Harry Kane sai pallon Kirsikoitten maaliin ottelun 29. minuutilla – paitsioasemasta. Joukkueensa maalinteon kaikki kaikessa myös loukkasi itseään tilanteessa, mutta näytti hetken olevan palaamassa kentälle. Lopulta maajoukkuemies talutettiin kuitenkin kopin puolelle. Mauricio Pochettino ei kuitenkaan paikannut Kanea suoraan Fernando Llorentella, vaan lähetti lyhyen lämmittelyn jälkeen kentälle Erik Lamelan.

Hetkeä myöhemmin Dele Alli toi Spursin tasoihin. Bournemouth-vahti Asmir Begovic ei ollut tilanteessa parhaimmillaan, vaikka Serge Aurierin keskitys oikealta olikin todella hyvä. Kuivan kautensa päättänyt englantilainen juhlisti osumaa kuittailemalla hänelle buuanneelle kotikatsomolle.

WhoScored.com

@WhoScored
Dele Alli: Has ended a run of 15 matches in all competitions without a goal to draw Tottenham level against Bournemouth #BOUTOT

Toisella jaksolla Spurs piti palloa, ja paineisti Bournemouthin ajoittain rikkeisiin. Myöskään erotuomari Mike Dean ei välttynyt vierasjoukkueen paineelta.

62. minuutilla valkoiset siirtyivät johtoon. Alli pelasi pallon takatolpalle Son Heung-Minille. Tämä epäonnistui osumassaan palloon, joka kuitenkin seilasi korkealta yli Begovicin. Spurs nousi näin ensi kertaa tänä vuonna johtoon oltuaan ensin tappioasemassa.

OptaJoe

@OptaJoe
6 - Son Heung-Min has scored six goals in his last four games in all competitions for Spurs, as many as he did in his previous 19 combined. Form.

Hidastusten perusteella Son oli paitsioasemassa syötön saadessaan.

Eddie Howe oli ennen maalia vaihtamassa kentälle Harry Arteria, mutta tappiolle jääminen sai managerin muuttamaan suunnitelmaansa. Nyt sivurajalla odottivat Josh King ja Jordon Ibe. Nämä ottivat seuraavasta katkosta Moussetin ja Charlie Danielsin paikat. Isäntien hyökkäyspää todella kaipasikin piristystä.

Match of the Day

@BBCMOTD
Bournemouth haven't had a shot on target since the 47th minute ⏰

bbc.in/2Ie2tSG #BOUTOT #bbcfootball


Viimeisen vaihtonsa Howe käytti noin varttia ennen täyttä aikaa; kentälle muistilappujen kera Spurs-taustainen Jermaine Defoe, ulos Stanislas.

80 minuutin vaiheilla kentälle istahti vieraitten Danny Rose, jonka korvasi pian Kieran Trippier.

Son iski 87. minuutilla luvuiksi 1-3, ja oli vielä päästä kiinni hattutemppuun hetkeä myöhemmin – Begovic ehti hätiin. Pahasti romahtanut Bournemouth päästi vielä yhden – Aurier puski lisäajalla loppuluvuiksi 1-4.