Valioliigan kaksi ensimmäistä kierrosta ovat tarjonneet huimaa viihdettä. Lauantaina pelatuissa toisen kierroksen otteluissa on nähty runsaasti maaleja, sillä Everton voitti West Bromwichin 5−2 ja Leeds kukisti Fulhamin trillerissä 4−3.

Myöskään Manchester Unitedin ja Crystal Palacen välinen ottelu ei jättänyt kylmäksi. Dramaattinen ottelu päättyi Crystal Palacen voittoon maalein 3−1.

Ottelu sisälsi useita käänteitä. Crystal Palace siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla Andros Townsendin osumalla.

Roy Hodgsonin ryhmästä eritoten Wilfried Zaha oli ilmiliekeissä. Hyökkääjä karkasi runsaan tunnin kohdalla Unitedin puolustukselta ja iski pallon verkkoon maailmanluokan laukauksella. Tilanne oli kuitenkin paitsio.

Ottelun vaihtopenkiltä aloittanut Unitedin tuore hankinta Donny van de Beek tuli vaihdosta kentälle heti Zahan tilanteen jälkeen. Crystal Palace jatkoi kuitenkin rynnistystään.

Jordan Ayew’n laukaus nimittäin osui Victor Lindelöfin käteen rangaistusalueella. Tapahtunutta tarkasteltiin VAR:n avulla, ja pallo vietiin pilkulle. Rangaistuspotkua asettui ampumaan Ayew itse.

Laukaus oli kuitenkin luokaton, ja David de Gealla oli helppo työ pysäyttää yritys. Hetken kuluttua VAR puuttui uudestaan peliin. Espanjalaisvahti ei ollut rangaistuspotkussa maaliviivalla, joten yritys uusittiin.

Tällä kertaa pallon taakse asettui Zaha. Norsunluurannikkolainen laukoi pallon komeasti ohi de Gean ja vei Crystal Palacen kahden maalin johtoon.

Zahan maalista kului noin viisi minuuttia, kunnes pallo pomppi Palacen maalin lähistöllä van de Beekille. Unitedin uusi vahvistus sijoitti pallon lontoolaisten maalin alanurkkaan ja kavensi Crystal Palacen johdon yhteen maaliin.

United näytti saavan kirin aikaan, mutta Zaha lannisti manchesterilaiset 85. minuutilla. Unitedin maalissa de Gea ei yltänyt Zahan tarkan laukauksen tielle. Crystal Palace piti pintansa ja vei ottelun nimiinsä maalein 3−1.