Manchester United palasi torstaina voittokantaan, kun se kaatoi Old Traffordilla pelatussa valioliigaottelussa Burnleyn maalein 3-1.

Ottelun avausjakso tarjosi viihdettä koko rahan edestä. Vaisusti viime aikoina pelannut Manchester United esiintyi todella pirteästi ja loi vaarallisia maalipaikkoja kuin liukuhihnalta.

Avausmaali nähtiin jo kahdeksan minuutin kohdalla. Cristiano Ronaldon louhikkokosketus oli onnekas ja kimposi suoraan Scott McTominaylle. Skottipelaaja latasi sydämensä kyllyydestä ja pallo painui ohi Burnley-vahti Wayne Hennesseyn. 1-0.

Unitedin illan toinen osuma nähtiin vajaan puolen tunnin kohdalla. Jadon Sancho murtautui vasemmalta laidalta boksiin, sai oikean jalkansa vapaaksi ja sijoitti pallon upeasti alakulmaan. Pallo otti ilmeisesti matkalla kimmokkeen, sillä maali on sittemmin merkattu Ben Meen omaksi maaliksi. 2-0.

Vielä ennen taukovihellystä maaliverkko heilui kummassakin päässä. Ensin osui Manchester Unitedin Cristiano Ronaldo. McTominay paukutti hirmukudin Hennesseyn käsien kautta tolppaan, ja portugalilaistähti oli ensimmäisenä paluupallossa putaten pallon lähietäisyydeltä tyhjään maaliin. 3-0.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

ESPN FC

@ESPNFC
Burnley is the 120th different club Ronaldo has scored against in his career!

Think about that for a moment 🤯

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Burnley sai pientä lohtua. Aaron Lennon pujotteli Unitedin puolustajien välistä maalintekopaikkaan ja laukoi pallon tarkasti alakulmaan ohi David de Gea. Maali oli Lennonille ensimmäinen Valioliigassa sitten kauden 2018-19 sekä ensimmäinen koskaan Man Unitedia vastaan. 3-1.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Squawka

@Squawka
Aaron Lennon's record against Manchester United:

◉ 28 games
◉ 1 goal

He finally scores against the Red Devils. 👌

Ottelun toinen puoliaika ei ihmeitä tarjonnut. Tempo laski roimasti avausjaksoon verrattuna eikä vaarallisia maalipaikkoja nähty oikeastaan kummassakaan päässä.

Manchester United nousi voittonsa myötä Valioliigan kuudennelle sijalle. Vasta 16 ottelua pelannut Burnley jatkaa putoamisviivan huonommalla puolella, 18. sijalla, mutta joukkue on pelannut 1-4 ottelua vähemmän kuin muut.