BBC:n teettämän tutkimuksen mukaan 11 kahdestakymmenestä valioliigaseurasta olisi kaudella 2016-2017 tehnyt taloudellista voittoa, vaikka niiden otteluita paikan päällä ei olisi seurannut lainkaan katsojia. Tämä selittyy seuroille erittäin edullisella TV-sopimuksella. Kyse on bruttotuloihin liittyvistä laskelmista.

Sheffieldin Hallamin yliopiston urheilufinanssiasioihin erikoistunut tohtori Rob Wilson kertoo tilanteen olleen matkalla tähän suuntaan jo pitkään.

– Vuonna 2012 alettiin keskittyä enemmän tuottoihin TV-sopimuksista, kuin itse ottelulipuista. Kun saat 120 miljoonaa puntaa vain potkimalla palloa ympäriinsä, voit tehdä niin vaikka tyhjällä stadionilla. Tulonmuodostuksen näkökulmasta seurat eivät enää ole riippuvaisia paikalle saapuvan yleisön määrästä.

Bournemouth, jonka stadion vetää Valioliigan pienimmän yleisömäärän, toimii hyvänä esimerkkinä tilanteesta. Se kasasi kaudella 2016-2017 yhteensä yli 136 miljoonan tuotot – koko potista pääsylippujen osuus oli 5,2 miljoonaa puntaa.

Jalkapallokannattajien liiton puheenjohtaja Malcolm Clarke muistuttaa kuitenkin asian toisesta puolesta.

– Sanoisin, että otteluihin paikan päälle saapuvat kannattajat ovat koko kuvion tärkein osa. Pelaajat ja managerit tulevat ja menevät, mutta me olemme aina paikalla. Seurat saavat loistavia TV-sopimuksia siksi, että tuotteeseen kuuluvat myös kannattajat ja meteli – se kaikki on merkittävä osa kokonaisuutta. Miten tylsää olisi katsoa ottelua tyhjällä stadionilla?

Merkittävää on, että tutkimuksen tulosten mukaiset 11 seuraa, jotka tekisivät voittoa ilman paikan päällä olevia katsojia, eivät kuulu varakkaimpina tunnettuihin. Voitolle tyhjillä stadioneillakin pelatessaan olisivat edelliskaudella jääneet Leicester, West Bromwich, Burnley, Hull, Southampton, Everton, West Ham, Tottenham, Bournemouth, Swansea ja Crystal Palace.