Valioliigan pelaajilta on huijattu yli miljardi puntaa erilaisiin sijoitushankkeisiin, kertoo The Guardian.

Maanantaina uutisoitiin, että 200-300 pelaajaa vaatii riippumatonta tutkintaa siihen, miten Professional Footballers’ Association on hoitanut pelaajien asioita.

Ammattiliiton toimitusjohtaja Gordon Taylor on paineen alla. Taylor tienasi viime vuonna huimat 2,29 miljoonaa puntaa. Hän on toiminut pestissään 27 vuotta ja onnistunut ujuttamaan Valioliigan televisiosopimukseen pykälän, joka tuo PFA:lle tietyn prosenttiosuuden televisiodiilistä.

PFA kuittasi viime vuonna tätä rahaa 26,6 miljoonaa puntaa vuodessa. Tämä pitäisi käyttää pelaajien hyvinvointiin, mutta The Guardion paljastaa, että pelaajilta on pystytty huijaamaan varsin vaivatta varoja.

PFA on siis epäonnistunut pelaajien auttamisesssa.

– Pelasimme Valioliigassa, mutta Valioliiga tai PFA ei suojellut meitä. Yksityiset taloudelliset neuvonantajat saapuivat seuroihin ja aivopesivät ja manipuloivat nuoria jätkiä, joilla ei ollut mitään ajatusta, mitä tehdä kaikella rahalla, kertoi entinen huippu Danny Murphy The Guardianille.

Tammikuussa 2015 kerrottiin, että Murphy sai 2,5 miljoonan punnan laskun verojen välttelystä ja menetti valtavan summan siinä sivussa huijareille.