Viasat on tarjonnut viikonlopun aikana Valioliigan vanhoja klassikko-otteluita penkkiurheilijoiden pahimaan pulaan. Sunnuntain viimeisessä ottelussa luvassa oli 9.4.2016 pelattu Lontoon paikallisottelu West Ham Arsenal.

West Ham 3-3 Arsenal
0-1 Özil 18′
0-2 Sánchez 35′
1-2 Carroll 44′
2-2 Carroll 45+2′
3-2 Carroll 52′
3-3 Koscielny

West Ham -kannattajille kyseessä oli erityinen kausi. Toki loppusijoitus sarjan 7. sijalle muun muassa Liverpoolin eteen oli hyvä saavutus, mutta vielä tärkeämpää oli se, että kyseessä oli Boleyn Groundin eli Upton Parkin jäähyväiskausi. Joukkue oli pelannut stadionilla vuodesta 1904 alkaen.

Arsenalin sesonki oli myös onnistunut. Joukkue jätti taakseen muun muassa Tottenhamin, Manchester Cityn, Manchester Unitedin, Liverpoolin ja Chelsean. Heidän harmikseen Leicester pelasi seurahistorian uskomattomimman kautensa ja otti yllätysmestaruuden turvallisen kymmenen pisteen turvin. Useiden mielestä juuri kyseisen ottelun tulos oli lopullinen niitti Gunnersin mestaruushaaveille.

32. kierroksen ottelusta joukkueiden välillä ei siis tapahtumia puuttunut. Avausmaalin iski 18. minuutilla Mesut Özil. Tilannetta edelsi West Hamin maali, joka hylättiin paitsiona. Hidastuksesta kävi ilmi, että tuomi meni väärin.

Reilun puolen tunnin kohdalla Alexis Sánchez lisäsi Arséne Wengerin ryhmän johdon kahteen maaliin ja näytti siltä, että vierailijat menevät menojaan.

Ensimmäisen puoliajan lopulla alkoi kuitenkin Andy Carroll show. 44. minuutilla hän puski Aaron Cresswellin keskityksen tarkasti alakulmaan. Juuri ennen taukovihellystä hän onnistui vielä toistamiseen. Carrollin ensimmäinen laukaus blokattiin, mutta kimmonneen laukauksensa hän tykitti suoraan ilmasta akrobaattisesti kimmokkeen kautta maaliin.

Toisen jakson alussa Carroll jatkoi siitä, mihin edellisellä puoliajalla jäi. Michail Antonio tarjoili tarkan keskityksen takatolpalle, josta englantilaiskärki viimeisteli hattutemppunsa puskemalla.

Carrollin hattutemppu oli kyseisen kauden nopein. Ensimmäisen ja kolmannen maalin välillä kului ainoastaan seitsemän minuuttia ja 14 sekuntia.

Arsenal sai kuitenkin painettua ottelun vielä tasoihin. 70. minuutilla erikoistilanteen jälkitilanne ajautui joukkueen kapteenille Laurent Koscielnylle. Ranskalaistoppari laukoi pelivälineen ensimmäisellä kosketuksellaan etuyläkulmaan.

Kokoonpanot

West Ham:
13 Adrian
5 Tomkins <-> Emenike 45′
2 Reid
21 Ogbonna
30 Antonio
8 Kouyaté
16 Noble
3 Cresswell
28 Lanzini
27 Payet
9 Carroll

Vaihdossa:
1 Randolph
11 Valencia
14 Obiang
20 Moses
29 Emenike
33 Hendrie
35 Oxford

Arsenal:

13 Ospina
24 Bellerin
5 Gabriel
6 Koscielny
18 Monreal
35 Elneny <->Giroud 68′
34 Coquelin <-> Ramsey 61′
17 Sánchez
11 Özil
45 Iwobi
12 Welbeck <-> Walcott

Vaihdossa:
3 Gibbs
4 Mertesacker
12 Giroud
14 Walcott
16 Ramsey
21 Chambers
33 Cech