VAR eli videoavusteinen tuomarointi saapuu mitä todennäköisimmin Valioliigaan kaudella 2019-2020. Seurat ovat hyväksyneet tekniikan ja aputuomaroinnin käytön alustavasti, ja asiasta ollaan tehty virallinen hakemus kansainvälisille tahoille.

Kriittisten tilanteiden tarkastelumahdollisuus kuvatallenteelta olisi jo nyt monen mielestä tervetullutta sarjaan, jossa marginaalit ovat pienet ja panokset suuret.

Sky Sports listasi 10 tällä kaudella nähtyä tilannetta, joissa tuomio hyvin luultavasti olisi VAR:n myötä muuttunut.

Pitäisikö Man Cityn saldon olla puhdas?

Manchester City on kerännyt kauden 12 ottelusta 32 pistettä. Saldo saattaisi olla jopa täydellinen, 36 pistettä, mikäli kahdessa tasapeliin päättyneessä ottelussa tilanteita oltaisiin katseltu videolta.

Liverpoolin Dejan Lovren kaatoi ex-tuomari Dermot Gallagherin mielestä Sergio Agüeron boksissa väärin ottein ottelun alkupuolella, kun joukkueet kohtasivat Anfieldilla.

– Mielestäni se oli rankkarin paikka. Päätös jakoi vahvasti mielipiteitä, mutta näkisin, ettei Lovren pelannut palloa.

Ottelu päättyi maalittomaan tasatulokseen. 1-1 pelattiin taas elokuussa Wolverhamptonissa. Tässä ottelussa isäntien tasoituksen iskenyt Willy Boly teki maalinsa vähemmän kiistanalaisesti kädellään. Samassa ottelussa myös Ruben Nevesin ja David Silvan välinen tilanne olisi monen mielestä saattanut tuoda vieraille rangaistuspotkun.

[readmore from=VAR]

Unitedin comebackit

Myös Manchester United saa listauksessa muutaman maininnan, lähinnä tosin toiseen suuntaan kuin naapurinsa.

Joukkue nousi Old Traffordilla moraaliaan rutkasti kohottaen 0-2 tappiolta 3-2 -voittoon Newcastlesta lokakuussa. Punaisten takamatka olisi saattanut kuitenkin venyä aiemmin jo kolmeen maaliin, sillä Jonjo Shelveyn vapari kilpistyi rangaistusalueella Ashley Youngin käteen.

Bournemouthissakin United nousi tappioasemasta voittoon. Antohny Martial tasoitti pelin tilanteeseen 1-1 tilanteessa, jonka rakentelussa Alexis Sánchez näytti koskevan keskiympyrässä palloon molemmilla käsillään.

– Tuomarilta tämä meni ohi, ja avustava ei voinut linjaltaan saakka mitenkään nähdä tilannetta, Gallagher sanoo.

Toisaalta José Mourinhon suojatit olisivat voineet itsekin saada apua VAR:lta, vieraillessaan Lontoon olympiastadionilla syykuussa. West Hamin 3-1 -voittoon päättyneessä pelissä isäntien Felipe Andersonin tekemä avausmaali oltaisiin voitu hylätä paitsiona.

Emirates ja paitsiot

Arsenal puolestaan voitti Evertonin kotonaan syyskussa 2-0. Loppuluvut syntyivät Pierre-Emerick Aubameyangin toimesta; osuma oli selkeä paitsio. Samaisella areenalla Liverpoolin Sadio Mané vei joukkueensa vierasjohtoon maalilla, joka hylättiin virheellisesti paitsiona. Tuo ottelu päättyi lopulta 1-1.

Loput jutussa listatut tilanteet koskivat Cardiffin ja Brightonin, sekä Southamptonin ja Watfordin välisiä otteluita.

Jossittelut ovat jossitteluja, mutta tämänkin pienen koosteen perusteella niille on jäänyt jo alkukaudella melkoisesti varaa – ensi kaudella tilanteen pitäisi olla toinen.