Liverpool ja Manchester United kohtaavat sunnuntaina Valioliigan klassikko-ottelussa.

Liverpool lähtee luonnollisesti otteluun suosikin asemassa pelattuaan loistavan syyskauden. Liverpool on kasvattanut sarjassa Manchester Unitediin jo 16 pisteen mittaisen eron, vaikka kautta on pelattu vasta alle puolet.

Sarjaa johtavan Liverpoolin ykköstoppari Virgil van Dijk kommentoi kamppailua perjantaina.

– Tiedämme, mitä tulemme kohtaamaan sunnuntaina. Olemme todella nopeita, eikä meidän ole syytä pelätä ketään. Tietenkin huomioimme Manchester Unitedin vahvuudet. Heillä on hyviä pelaajia etenkin hyökkäyspäässä, joten meidän on oltava valmiita heidän kohtaamiseen, hollantilainen totesi.

– Joka tapauksessa tärkein asia on se, että onnistumme keskittymään omaan peliimme. Meidän on pistettävä Manchester United jatkuvan paineen alaiseksi.

Liverpoolin syyskausi Valioliigassa on ollut todella komea. Vain kaksi kertaa Valioliigan historiassa on kerätty 42 pistettä tai enemmän 16 kierroksen jälkeen.

– Se tekee meidät ylpeiksi. Teemme tätä yhdessä, niin hyökkäämme kuin puolustammekin. Luonnollisesti minulle puolustajana on hienoa, että olemme päästäneet vain kuusi maalia.