Liverpool kohtaa Mestarien liigan neljännesvälierissä Bayern Münchenin.

Ensimmäinen osaottelu pelataan tiistaina Anfieldilla. Liverpool ei kykene käyttämään avausosassa Virgil van Dijkiä, sillä hollantilaistoppari on pelikiellossa.

Vahvaa kautta Liverpoolin maalilla pelaavan Alissonin mukaan se ei kuitenkaan luo sen suurempia ongelmia puolustukselle. Van Dijk on pelannut täydet minuutit jokaisessa Liverpoolin sarjaottelussa kuluvalla kaudella.

– Kaikki puolustajamme ovat jo pelanneet tällä kaudella ja tottuneet peliimme, eli kun yksi on sivussa ja toinen tulee tilalle, ei se haittaa meitä.

– Olemme tottuneet jo kaikkiin vaihtoehtoihin. Olemme itsevarmoja ja kykenemme kommunikoimaan kaikkien kanssa puolustuksessa, se on elintärkeää, Alisson sanoi Premier League Productionsin haastattelussa.

Dejan Lovren on myös todennäköisesti sivussa tiistain ottelusta takareisivamman vuoksi.