The Mirror kirjoitti viikonloppuna, että Liverpoolin toppari Virgil van Dijk on allekirjoittamassa uuden ja rahakkaan diilin.

Van Dijk, 28, on yksi maailman parhaista puolustajista. Southampton kauppasi hänet Anfieldille 75 miljoonalla punnalla tammikuussa 2018.

Hollantilainen tienaa noin 125 000 puntaa viikossa. Tämä on varsin vähän, jos palkkaa verrataan muihin sarjan ehdottomiin tähtiin. Viikonloppuna väitettiin, että Van Dijk on saamassa yli 200 000 punnan viikkopalkan. Esimerkiksi Manchester Unitedin toppari Harry Maguire tienaa noin 190 000 puntaa viikossa.

Van Dijk allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen tammikuussa 2018. Liverpool Echo kertoo, että hän on hämmentynyt viikonlopun uutisista ja tyytyväinen nykytilanteeseen.

Van Dijk valittiin hiljattain UEFAn vuoden pelaajaksi.