Liverpool kerkesi sunnuntaina Stamford Bridgelllä jo 0-2 -vierasjohtoon, ja vaikutti olevan kaventamassa Manchester Cityn etumatkaa Valioliigan kärjessä. Sitten Chelsea kuitenkin heräsi, tasoittaen pelin jo ennen puoliaikaa. Lopulta ottelu päättyi Pep Guardiolan ryhmälle varsin sopiviin 2-2 -lukemiin.

LUE OTTELUSTA TÄÄLTÄ!

Chelsea on ottelun jälkeen liigan kakkospaikalla, 10 pisteen päässä hallitsevasta mestarista. Liverpoolin ero on 11 pistettä, joskin sillä on ottelu kärkikaksikkoa vähemmän pelattuna.

Virgil van Dijk myönsi ottelun jälkeisen todellisuuden, vaikkei toki luovuttamassa mitään vielä olekaan.

– Ei usko koskaan ole mennyt. Ero on suuri, ja ehkä mestaruus on heillä hävittävänään tällä hetkelleä, mutta mitä vain voi vielä tapahtua. Me tiedämme sen omasta kokemuksestamme varsin hyvin.

Pettymys oli toki hollantilaisen vallitseva mielentila.

– Kun on 2-0 -johdossa, ei tietenkään halua päästää maalia juuri ennen taukoa. Nyt niin kuitenkin kävi. Fantastinen veto, josta pitää antaa hänelle (Mateo Kovačić) kaikki kunnia.

– Ulkopuoliselle tämä oli varmasti melko hieno matsi katsoa, mutta me tulimme tänne hakemaan kolmea pistettä.

Lähde: BBC