Wayne Rooney esiintyy vielä kerran Kolmen leijonan paidassa, kun legenda otetaan kentälle ottelussa Yhdysvaltoja vastaan Wembleyllä torstaina.

– Se on viimeinen maaotteluni. Jos minut oltaisiin valittu hyvien MLS-esitysteni vuoksi, tilanne voisi olla toinen. Nyt tämä päättyy tähän otteluun.

Päätös siirtyä Yhdysvaltoihin ja DC Unitediin pitää, ja tarkoittaa myös koko peliuran päättymistä kotimaan ulkopuolella.

– Olen nähnyt huhuja lainasiirrosta takaisin tänne Englantiin, mutta en ole sellaiseen valmis. Olen siirtynyt Yhdysvaltoihin, jossa perheemme viihtyy. Päätän urani siellä.

Se, millaisessa roolissa Rooney Wembleyllä esiintyy, ei ole hänelle itselleen tärkeää.

– Haluan vain juosta areenalle vielä kerran, ja saada mahdollisuuden kiittää kannattajia heidän vuosia jatkuneesta tuestaan. Jos Harry Kane päättää ojentaa kapteeninnauhan minulle, niin hieno homma, mutta se ei ole merkityksellistä. Ei myöskään kymppipaita, tai 90 minuutin pelaaminen. Vain se, että saan vielä kerran vetää tuon paidan päälleni.