Valioliigan 27. kierros paketoidaan tänään maanantaina Liverpoolin ja West Hamin välisellä myöhäisillan ottelulla.

Vastakkain ovat ylivoimainen sarjajohtaja Pool ja sarjapaikastaan tiukasti taisteleva West Ham. Ottelun kotiväelle Viasatilla tulkitseva selostaja Mikko Innanen ihmettelee, miten West Hamin tasoinen joukkue on valunut sarjassa kolmanneksi viimeiseksi. Sarjan häntäpäässä on todella tiukkaa, sillä voitto nostaisi joukkueen jo sijalle 16 ja vain pisteen päähän Brightonista.

– Tuon joukkueen ei pitäisi missään nimessä olla mukana putoamistaistelussa vaan sarjataulukon keskivaiheilla tai jopa ylemmässä keskikastissa, Innanen lataa Valioliiga.comille.

West Ham antoi joulukuun lopussa potkut Manuel Pellegrinille ja pestasi tilalle sarjasta tutun David Moyesin, joka ei ole saanut kurssia kääntymään – päinvastoin.

Innasen mielestä Moyesilla on peiliin katsomisen paikka. Moyesin luotsaamana West Ham aloitti vuoden lupaavalla 4-0-kotivoitolla Bournemouthista uudenvuodenpäivänä, mutta sen jälkeen joukkue ei ole voittanut ainuttakaan sarjapeliä. Bournemouth-pelin jälkeen West Ham on saanut kasaan kuudesta sarjaottelusta kaksi tasapelipistettä ja hävinnyt loput, mukaan lukien tammikuun lopun kotipelinsä Liverpoolille 0-2.

West Hamilla alla surkea esitys

Viime peliä, jonka West Ham hävisi Manchester Citylle vieraissa 0-2, Innanen piti tylsänä ja Hammersin kannalta surkeana otteluna. Joukkue vaikutti haluttomalta ja jo valmiiksi varautuneelta tappioon kärkijoukkueen vieraana.

– Manchester Cityä vastaan pelattu ottelu oli kyllä karmea esimerkki siitä, miltä peli näyttää kun menet pelaamaan valmiiksi hävinneenä. Kaikki kunnia tietenkin Citylle, mutta West Hamin peli ei tarjonnut yhtään mitään.

Urakka tuskin helpottuu tänä iltana, kun vastassa on varmasti ärsyyntynyt Liverpool, joka hävisi viime viikolla Atlético Madridille Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.

Mika Nurmelaa lainatakseni: en näe, että West Hamilla on mitään mahdollisuuksia, Innanen sanoo ja jatkaa luoden myös hiukan positiivisempaa kulmaa:

– City-peliä huonommin tai alistuneemmin ei yksinkertaisesti voi pelata. Jos he nyt olisivat saaneet rivit kasattua ja lähtisivät tsemppaamaan. Ennakkoon ei kyllä silti voi tarjota West Hamille mukaanviemisiä Anfieldiltä.

Henderson sivussa – kuka nousee avaukseen?

Cityn ja West Hamin pelistä kertovat paljon tilastotkin. West Ham piti palloa vain 22-prosenttisesti ja sai kolme maalia kohti suuntautunutta laukausta. Cityllä yrityksiä oli peräti 20.

Liverpool sai hiljattain jobinpostia kapteeni Jordan Hendersonin loukkaantumisen vuoksi. Kippari on sivussa takareisivamman takia kentiltä kolmisen viikkoa. Se tarjoaa keskikentällä muille miehille sauman näyttää osaamistaan.

Atléticoa vastaan Hendersonin korvasi 80. minuutilla 34-vuotias joka paikan höylä James Milner, jonka Innanen uskoo nousevan avaukseen illan ottelussa. Muita vaihtoehtoja kolmen miehen keskikentälle ovat Fabinhon ja Georginio Wijnaldumin lisäksi Alex Oxlade-Chamberlain, Adam Lallana, Takumi Minamino ja Naby Keïta.

Liverpool pelasi ennen talvitaukoa mielettömän määrän pelejä, ja sen takia manageri Jürgen Klopp on kierrättänyt miehistöä aika ajoin. Yleensä keskustaa ovat kuitenkin miehittäneet avauksessa ainakin Wijnaldum ja Henderson.

– Laita monikäyttöinen Milner mihin paikalle tahansa, niin kyllä hän vastaa huutoon, Innanen sanoo.

Brittilehti The Guardian ennakoi, että kolmikon voisi muodostaa tänään trio Keïta-Fabinho-Wijnaldum.

Liverpool edelleen tappioitta sarjassa

West Hamin osakkeita heikentää entisestään Liverpoolin uskomaton vire. Se on pelannut jo 43 ottelua peräkkäin tappioitta Valioliigassa. Arsenalin valmentajalegenda Arséne Wenger sanoi hiljattain uskovansa Liverpoolin pystyvän lyömään Arsenalin vuosina 2003 ja 2004 tekemän 49 peräkkäisen tappiottoman pelin ennätyksen.

Tämän kauden 26 sarjapelistä Pool on voittanut 25 ja pelannut kerran tasan.

Innasen mielestä Liverpoolin eurotappio kuitenkin osoitti, että myös Kloppin miehistö on haavoittuvainen. West Hamille se saattaa kuitenkin olla huono asia, sillä Klopp vaatinee ryhmältään paluuta voittojen tielle entistäkin kovemmin viime viikon pettymyksen takia.

– Atléticolle koettu häviö ei välttämättä lupaa hyvää West Hamille. On vain yksi voittajasuosikki, mutta minun puolestani vanha kunnon Itä-Lontoon ylpeys osoittakoon selostajan olevan täysin väärässä. Näkisin mielelläni vanhan kunnon taistelevan West Hamin. Vuosien aikana olen saanut selostaa paljon joukkueen pelejä ja saanut nähdä sellaisen aika usein. En halua nähdä alistunutta lapasta mikä nähtiin Manchester Cityn vieraana.

Liverpool-West Ham näkyy maanantaina 24.2. klo 21.50 alkaen Mikko Innasen selostamana Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa.