Arsenalissa William Saliba pelaa loppukauden lainalla ranskalaisessa Nizzassa.

Tykkimiehissä vastuuta ei olisi ollut tarjolla. 19-vuotias Saliba ei itse asiassa ole vielä edes debytoinut Arsenalissa, vaikka lontoolaisseura osti miehen tuhdilla 30 miljoonan euron kauppahinnalla kesällä 2019.

Nyt Saliba puhui lehdistötilaisuudessa, jossa hän myös hieman kritisoi Arsenalia.

– Ensimmäiset kuusi kuukauttani olivat hankalia, koska kotonani [Ranskassa] en ollut kyennyt harjoittelemaan edeltäneen puolen vuoden aikana koronapandemian vuoksi, Saliba sanoi.

– Saavuin Arsenaliin, kun sarjakausi oli päättymässä, joten harjoittelin yksin. Kun muut palasivat lomalta, pelit alkoivat melkein heti. En päässyt heti rytmiin, enkä ollut ihan vaaditulla tasolla fyysisesti.

– Manageri sanoi heti, etten ollut valmis. Olisin halunnut edes tilaisuuden saada rytmistä kiinni. Mutta tällaista jalkapallo on.