Arsenalin kausi on sisältänyt monia puheenaiheita, ja yksi niistä on ollut toppari William Saliba.

Ranskalainen keskuspuolustaja ei saanut peliaikaa Arsenalissa syyskaudella, vaikka hänet hankittiin seuraan 30 miljoonalla eurolla kesällä 2019.

Ilkeät kielet ovat puhuneet, että Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta pitää Salibaa entisen päävalmentajan Unai Emeryn hankintana, eikä itse pidä pelaajasta yhtä paljon.

Saliba lainattiin kevätkaudeksi Ranskan liigaan OGC Nicen riveihin. Nizzassa peliaikaa lienee tarjolla.

[readmore from=William-Saliba]

Arteta perusteli tuoreeltaan syitä siihen, miksi Saliba ei ole ollut Artetan suosiossa. Valmentajan mukaan syyt ovat ainoastaan pelilliset.

− Hän ei ollut pelannut tarpeeksi viimeiseen 18 kuukauteen, ja se olisi hänen iässään kehityksen kannalta kriittisen tärkeää, Arteta sanoi 19-vuotiaasta Salibasta.

Artetan mielestä tilanne oli Saliban kannalta hankala, sillä valmennusryhmä vaihtui pelaajan tultua joukkueeseen. Lisäksi ympäristö oli vielä nuorelle Saliballe täysin uusi.

Artetan mukaan Saliban kanssa täytyy edetä rauhassa.

− Haluan suojella ja auttaa pelaajaa, ja paras tapa siihen on nyt antaa hänelle peliaikaa muualla, Arteta totesi.

Manageri vakuutti, että Saliballa on tulevaisuutta Lontoossa. Hyppäys olisi vain ollut liian iso, kun 19-vuotias pelaaja olisi asetettu tilanteeseen, jossa hän olisi pelannut tuntemattoman valmennuksen alaisuudessa oudossa ympäristössä ja uusien pelikaverien kanssa.

Nyt Saliba ehti syyskauden totutella Arsenaliin ennen isoa loikkaa Valioliigaan. Artetan mukaan Saliban pitää nyt saada pelituntumaa Ranskan pääsarjassa.

− Se on kova liiga, mutta hän tuntee sen hyvin. Hänen on pelattava mahdollisimman paljon ollakseen valmis ensi kautta ajatellen, Arteta mietti.

Ranskan nuorten maajoukkueita edustaneella Saliballa on Arsenalin kanssa sopimus kesään 2024 saakka. Hän siirtyi seuraan Saint-Étiennestä.

Lähde: Goal