Chelsean pitkäaikainen luottopelaaja Willian siirtyi viime kesänä paikallisvastustaja Arsenalin riveihin.

32-vuotias brassitaituri edusti Chelseaa vuosina 2013-20 ja voitti seurassa kaksi valioliigamestaruutta, FA Cupin, Liigacupin ja Eurooppa-liigan. Mestarien liigan voitto jäi kuitenkin puuttumaan ja Willian lähti tavoittelemaan sitä Arsenalin kanssa kolmivuotisella sopimuksella.

– Halusin kolmen vuoden sopimuksen, koska halusin olla osa suunnitelmaa, en pelkästään läpi kulkeva pelaaja, Willian sanoi viime elokuussa Sky Sportsille.

– Kun puhuin managerin (Mikel Arteta) kanssa, hän kertoi minulle, miksi hän tarvitsee minua kolmeksi vuodeksi.

– Syy oli se, että hän halusi ensin meidän pääsevän Mestarien liigaan ja sen jälkeen voittavan sen, ennen kuin lähden. Se oli asia jonka halusin kuulla.

[readmore from=Chelsea]

– Olin Chelseassa seitsemän vuotta ja voitin kaikki paitsi Mestarien liigan. Toivottavasti tämä siirto antaa minulle pokaalin, jota en ole koskaan voittanut, sekä lisää valioliigamestaruuksia.

Willianin siirron yhteydessä laukomat kommentit ”UCL-voitosta” kuulostivat oudoilta jo silloin. Arsenal kun on viimeksi ylipäätään edes pelannut Mestarien liigaa kaudella 2016-17. Yhdeksän kuukautta myöhemmin ne kuulostavat entistäkin typerimmiltä, sillä Chelsea on juuri edennyt Mestarien liigan finaaliin ja Arsenal on jäämässä kokonaan ilman europelipaikkaa ellei se voita Eurooppa-liigaa.

Willianin debyyttikausi Arsenalissa on sujunut muutenkin surkeasti, sillä 35 pelaamasssaan ottelussaan hän ei ole onnistunut vielä kertaakaan maalinteossa. Myös vastuu on jäänyt Chelsea-vuosia vähäisemmäksi.