Liverpool on valmis myymään laitahyökkääjä Xherdan Shaqirin tänä kesänä.

Sky Sportsin mukaan seura on asettanut 29-vuotiaalle 12,75 miljoonan punnan (noin 15 miljoonaa euroa) hintalapun.

Shaqiri siirtyi Anfieldille 13 miljoonalla punnalla Stoke Citystä vuonna 2018. Hänen sopimuksensa Liverpoolin kanssa umpeutuu kahden vuoden kuluttua.

Lazio, Sevilla, Villarreal ja Napoli ovat kaikki olleet yhdistettyinä Sveitsin maajoukkuemieheen, jonka peliaika oli etenkin viime kaudella kortilla.

Shaqiri esiintyi yhteensä 22 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien. Valioliigassa hän pelasi 14 ottelua, joista vain viisi avauksessa. Tehotilastoihin kertyi kaksi maalisyöttöä.

Shaqiri on tällä hetkellä mukana Liverpoolin harjoitusleirillä. Hän auttoi Sveitsin kesän EM-kisoissa puolivälieriin saakka tekemällä kolme maalia viiteen otteluun.