Romelu Lukaku siirtyy Evertoniin viisivuotisella sopimuksella

Chelsean hyökkääjä Romelu Lukaku on tehnyt Evertonin kanssa viisivuotisen sopimuksen. Everton maksaa Lukakusta 34 miljoonan euron siirtokorvauksen. Siirtokorvaus on Evertonin ennätyssumma. Aikaisemmin kallein ostos oli Marouane Fellaini, josta Everton maksoi 18,2 miljoonaa euroa.
Lukaku pelasi viime kauden lainasopimuksella Evertonissa. Belgialaishyökkääjä pelasi lainapestin aikana 33 ottelua, joissa hän teki 16 maalia.
21-vuotias hyökkääjä on esiintynyt Belgian maajoukkueessa 32 ottelua. Lukaku oli Belgian mukana myös kesän MM-kisoissa, jossa hän teki yhden maalin neljässä ottelussa.
Lukaku saa Evertonissa päällensä paidan numerolla 10. Hyökkääjä käy kotiseuduilla Belgiassa, ja liittyy sen jälkeen Evertonin harjoitusvahvuuteen.
Lähde: Evertonin verkkosivut
Toimittajan sana
Odotettu siirto lopulta tapahtui. Lukakulla ei ollut tulevaisuutta José Mourinhon valmentamassa Chelseassa. Lukaku saa nyt mahdollisuutensa täyspainoisena sopimuspelaajana uudessa seurassa.
Lukaku saa Evertonissa varman ykköshyökkääjän paikan. Siirto on sekä Evertonin että Lukakun kannalta viisas ratkaisu.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- TV-ohjelmasta tuttu Wrexham nappasi entisen maajoukkuepuolustajan
- Aaron Ramsdale lainalle Newcastleen
- Norjan maajoukkuepelaaja siirtyy Valioliigaan
- Newcastle nappaamassa tähtihyökkääjän Bundesliigasta Man Unitedin nenän edestä
- Lähde: Liverpool ei aio tehdä uutta tarjousta Alexander Isakista
- Eddie Howe kommentoi Alexander Isakin tilannetta: ”Tarjous oli ehditty hylätä ennen kuin kuulin asiasta”
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Englannin jalkapalloliitto ei anna rangaistusta Lucas Paquetàlle
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä
- Lähde: Liverpool ei aio tehdä uutta tarjousta Alexander Isakista
- Eddie Howe kommentoi Alexander Isakin tilannetta: ”Tarjous oli ehditty hylätä ennen kuin kuulin asiasta”
- Newcastle nappaamassa tähtihyökkääjän Bundesliigasta Man Unitedin nenän edestä
- Norjan maajoukkuepelaaja siirtyy Valioliigaan
- Chelsea-hyökkääjä matkalla sarjanousijan riveihin pysyvällä siirrolla
- Romano: Tottenham-tähden lähtö varmaa
- TV-ohjelmasta tuttu Wrexham nappasi entisen maajoukkuepuolustajan
- Englannin ennätys rikki Manchesterissa
- Aaron Ramsdale lainalle Newcastleen
- Manchester United haluaa hankkia RB Leipzigin hyökkääjän – hintalappu selvillä