Kausiennakko: Norwich
Kausiennakko 11/12 – Norwich City
Yleistä
Sarjanousija, jolla hyvin kokematon joukkue. Tuskin tulee tekemään Blackpooleja ja pärjäämään edes ajoittain huippuseuroja vastaan. Joukkue oli liigassa viimeksi kaudella 04/05, mutta tippui jo kaksi sarjaporrasta alemmaksi pahimmillaan. Kaksi peräkkäistä sarjanousua takasivat uuden visiitin korkeimmalle tasolle.
Hyvin sympaattinen pikkujoukkue, jolla valitettavasti ei rahkeet tule riittämään sarjapaikan säilyttämiseen. Manageri Paul Lambert on johdattanut seuraa nyt kahteen menestyksekkääseen kauteen, joten pieniä toiveita on loistavan sarjan jatkumiselle ja jopa sarjapaikan säilyttämiselle.
Maalivahdit
Ykkösmaalivahti John Ruddy on kokematon Valioliigatasolla. Jos hänelle jotain meriittejä haetaan, hän pelasi Skotlannissa Motherwellissä 37 peliä ja piti maalin tyhjänä muun muassa suurseuroja Celticiä ja Rangersia vastaan.
Puolustus
Lainapelaajat Ritchie De Laet (Manchester United) ja Kyle Naughton (Tottenham) tuovat pientä suurseurakokemusta Norwichiin, vaikka eivät ykkösmiehistön miehiä olekaan. Muuten puolustus näyttää todellakin Championship tasolta, joka voi olla pahasti helisemässä jopa sarjan keskikastin joukkueiden kanssa.
Keskikenttä
Muutaman miljoonan punnan hankinta Anthony Pilkington sekä irlantilainen Wesley Hoolahan ovat arvion mukaan seuran johtavat keskikentät. Tosin arvioita seuran keskikentän iskukyvystä on yhtä monta erilaista kuin niitä tekeviä tahojakin. Hoolahan mätti 11 maalia viime kaudella ja oli loistava tuki Grant Holtille, joten on Valioliiga.comin suosikki vahvimmaksi keskikenttäpelaajaksi seurassa.
Hyökkäys
Kesän hankinnat Steve Morison ja James Vaughan tuovat vahvuutta hyökkäyskalustoon. Viime kaudella 21 häkkiä Championshipissä nakuttanut kapteeni Grant Holt voi olla valopilkku joukkueessa myös Valioliigassa.
Viime kauden sijoitus
toinen Championshipissä
Veikkaus sijoitukseksi
18.-20.
Nosto
Seura tulee olemaan vaikeuksissa Valioliigatasolla. Vahva kausikin tarkoittanee putoamista takaisin Championshippiin. Blackpoolin viime kaudella tekemää pirteää esitystä on vaikea uskoa Norwichin tekevän.
Seuraa häntä
Grant Holt: Championshipissä yli 20 maalia viime kaudella tehnyt Holt valaa uskoa seuran hyökkäykseen. Mielenkiintoista on nähdä pystyykö mies jatkamaan vahvaa virettään myös sarjatasoa ylempänä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?