Kausiennakko: Stoke
Kausiennakko 11/12 – Stoke City
Yleistä
Sarjan keskikastin joukkue Stoke City ei ole siirtomarkkinoilla pitänyt juurikaan ääntä. Runko on pysynyt samana ja seura pitänee paikkansa kymmenennen sijan tietämillä. Seura tarvitsisi lisää syvyyttä miehistöönsä nostaakseen itsensä seuraavalle tasolle ja uhkaamaan kärki kuusikkoa tosissaan.
Stoke on tunnettu vähämaalisista kamppailuista ja erittäin hyvästä kotikenttäpelistään. Britannia Stadiumilla ovat sarjan johtavatkin joukkueet olleet viime vuosina kovilla.
Seura ylsi FA Cupin finaaliin viime kaudella ensimmäistä kertaa, mutta taipui Manchester Citylle luvuin 1-0. Samalla seura kuitenkin varmisti pääsyn eurokentille UEFA:n Eurooppa liigaan.
Maalivahdit
Nuori Asmir Begovic on yksi lupaavimpia Valioliiga maalivahteja. Hän syrjäytti viime kaudella ykkösmaalivahdin paikalta Thomas Sörensenin ja aloittanee alkavalla kaudella tolppien välissä. Joukkueelle voi syntyä tervehenkistä kilpailua näiden miesten taistellessa paikasta avauskokoonpanossa.
Puolustus
Seuran ehdoton ykkösmies alalinjoilla on Robert Huth, joka teki peräti kuusi maalia viime kaudella.
Nuori lupaus Ryan Shawcross jatkaa kehittymistään ja ottanee jälleen isompaa roolia puolustuksessa. Viime kaudella hän sai kunnian pelata ensimmäiset maajoukkue pelinsä. Tämä entinen Manchester Unitedin akatemian tuotos on selkeästi viime vuosina saanut varmuutta otteisiinsa.
Stoke hankki Tottenhamista Jonathan Woodgaten tuomaan kokemusta takalinjoille. Vähälle peliajalle viime kausina jäänyt Woodgate voi joutua kuluttamaan penkkiä myös uudessa seurassaan. Ei tuo sellaista syvyyttä takalinjoille, jota seura kaipaisi.
Keskikenttä
Jermaine Pennant ja 30-vuotias Matthew Etherington ovat alkavan kauden keskikentän johtotähdet. Pennant oli aluksi lainasopimukselle Stokessa, mutta viime joulukuussa hänen sopimuksensa vakinaistettiin ja mies siirtyi pysyvästi takaisin Valioliigaan. Keskikenttää tähdittää myös ajoittain kärkimies Jonathan Walters, joka teki yhteensä 12 maalia kaikissa otteluissa Stokelle.
Hyökkäys
Hyökkäys ja maalinteko ovat olleet suurimmat ongelmat seurassa. Kenwyne Jones ja Ricardo Fuller eivät ole Valioliigan parhaimmistoa, Euroopan kentistä puhumattakaan. Seura oli kuudenneksi huonoin maalinteossa viime kaudella ja tarvitsisi kipeästi yhtä tai kahta kovaa kärkimiestä. Jones on ajoittain väläytellyt komeita maaleja, mutta todellinen huippukausi on jäänyt tulematta.
Viime kauden sijoitus
13.
Veikkaus sijoitukseksi
12.-15.
Nosto
Seura pääsee kokeilemaan rahkeitaan Euroopan kentillä, mutta nykyisellä kapealla miehistöllä voi tulla kylmää kyytiä huippuseuroja vastaan. Valioliigapeleissäkin kaivattaisiin paljon lisää syvyyttä kokoonpanoon pitkän kauden aikana. Tuskin yltää kympin sakkiin nykymuotoisella kokoonpanolla.
Seuraa häntä
Asmir Begovic: nuori 24-vuotias maalivahti vakuutti viime kaudella ja vei ykköstorjujan paikan. Odotukset ovat kovat alkavalle kaudelle, joten häneltä voidaan odottaa hyviä otteita.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Rúben Neves ei palaa Valioliigaan huhuista huolimatta: ”Newcastle oli kiinnostunut, mutta…”
- ESPN: Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta luottopuolustajansa kanssa
- Pep Guardiolalta vuolaat kehut Ange Postecogloulle: ”En ollut koskaan aiemmin nähnyt sellaista”
- Paul Scholesilta suorat sanat Manchester Unitedille ja Marcus Rashfordille
- Anthony Gordon iski Manchester Unitedin kumoon Valioliigassa
- Erik ten Hag kehui Harry Maguirea: ”Taisteli tiensä takaisin”
- Englannin EM-lohkovastustajat selvillä
- Sarjakärki Arsenal voitti taas – Burnley järjesti murskajaiset Valioliigassa
- Lento peruttiin – Manchester United matkustaa illan peliin bussilla
- Hurja väite! Manchester City suunnittelee laajentamista Suomeen
- Anthony Gordon iski Manchester Unitedin kumoon Valioliigassa
- Erik ten Hag kehui Harry Maguirea: ”Taisteli tiensä takaisin”
- Hurja väite! Manchester City suunnittelee laajentamista Suomeen
- Lento peruttiin – Manchester United matkustaa illan peliin bussilla
- Manchester Unitedin entinen huippulupaus tuomittiin petoksesta – syynä erikoislaatuinen rike
- Sarjakärki Arsenal voitti taas – Burnley järjesti murskajaiset Valioliigassa
- ”Roskiin koko idea” – myös Tottenhamin valmentaja vastustaa uutta sääntökokeilua
- Paul Scholesilta suorat sanat Manchester Unitedille ja Marcus Rashfordille
- Erik ten Hag: André Onana ollut tilastojen valossa Valioliigan toiseksi paras maalivahti
- Englannin EM-lohkovastustajat selvillä