Liverpoolin paitatempaus aiheuttaa paheksuntaa
Liverpoolin miehistö piti rasistisista huudoista tuomitun Luis Suarezin muotokuvalla painettua paitaa ennen edellistä peliä.
Tällä seurajohto ja pelaajat halusivat antaa tukensa syyttömyyttään vakuuttelevalle pelaajalle.
Nyt tämä on kuitenkin kääntynyt seuraa ja pelaajia vastaan, koska he ovat saaneet suurta arvostelua asian tiimoilta eri medioista.
Antirasistisen ”Kick It Out” -kampanjan väki hermostui tilanteesta todella, sillä heidän mukaansa paidoilla osoitettiin mieltä myös heidän rasismin nollatoleranssia vastaan.
Entinen Manchester Unitedin puolustaja Paul McGrath twiittasi: ”Entisenä jalkapalloijana, jota on haukuttu koko uran rasistisilla kommenteilla, olen erittäin pettynyt nähdessäni Liverpoolin pelaajien pitävän tuollaisia t-paitoja. Olisin ollut paljon iloisempi, jos he olisivat pitäneet antirasistisia paitoja”.
Moni entinen ja nykyinen pelaaja sekä jalkapallovaikuttaja ihmetteli seuran ja pelaajien ratkaisua osoittaa mielipiteensä suoraan Suarezin hyväksi, eikä rasisimin vastaisen kampanjan puolesta. Yhteinen mielipide oli, että tällä mielipiteellä seura osoitti hyväksyvänsä rasististen termien käytön jalkapallokentällä.
Liverpoolin manageri Kenny Dalglish puolusti seuran ja pelaajien tempausta toteamalla, että tällä näytettiin kunnioitus ja ihailu Suarezia kohtaan. Myös seuran maalivahti Pepe Reina otti asiaan kantaa julkisesti sanomalla Guardian-lehdelle, että koko seura seisoo Suarezin takana ja paidat olivat vähintä mitä he voivat tehdä urugualaisen puolesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi