Nicolas Gaitan Manchester Unitediin – Macheda ja Fabio toiseen suuntaan?
Kun sir Alex Ferguson ilmoitti viikonloppuna, että brassinuorukainen Fabio tulee pelaamaan ensi kaudella lainapestillä toisaalla, alkoivat spekulaatiot jyllätä brittimedioissa.
Fabion agentti Cassiano Pereira lisäsi bensaa liekkeihin toteamalla, että erittäin todennäköisesti brasilialainen siirtyy lainalle Benficaan.
Unitedin on huhuttu olevan argentinalaisen maajoukkuemies Nicolas Gaitanin perässä jo pitkään.
Nyt pidetään todennäköisenä, että joukkueiden välillä tehtäisiin kauppa, jossa Federico Macheda siirtyy pysyvästi ja Fabio lainalla Benficaan. Tämän lisäksi United maksaisi 20 miljoonaa puntaa Gaitanista, joka siis siirtyisi Unitediin.
Pereira totesi omalta osaltaan, että parin seuraavan viikon aikana saataneen tietää mihin Fabio ensi kaudeksi siirtyy.
Sir Alex haluaa Fabiolle säännöllistä ykkösmiehistön peliaikaa, jota manchesterilaisseurassa ei ole juuri nyt tarjolla.
Inter Milan ja Paris Saint Germain ovat olleet myös Gaitanin perässä, joten kilpailu argentinalaisesta tuntuu kiihtyvän.

- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”