Wigan vei voiton – Blackburnin matka käy Mestaruussarjaan
Blackburn ei onnistunut voittamaan kotiottelua Wigania vastaan eilen Ewood Parkilla.
Surkeissa olosuhteissa pelattu ottelu ei tarjonnut juurikaan viihdettä jalkapallon ystäville, kun kaatosade liukastutti nurmen kelvottomaan kuntoon.
Wiganin voittomaalia saatiin odotella aivan ottelun loppuhetkille, kun Antolín Alcaraz puski pallon verkkoon kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppumista.
Roversin peli on jo pitkään näyttänyt täysin hampaattomalta, eikä eilinen tehnyt poikkeusta.
Avainpuolustajien Phil Jonesin ja Chris Samban myyminen on näkynyt luokattomana puolustuspelaamisena, joskin ongelmia on ollut aivan joka alueella.
Manageri Steve Kean on ollut läpi kauden kannattajien epäsuosiossa, mutta seurajohto on vannonut uskoaan hänelle.
Viimeistään nyt on myös seurajohdon mietittävä onko Kean luottamisen arvoinen. Eilisen ottelun loputtua Rovers managerin henkilökohtaisella turvamiehellä oli täysi työ pitää kentälle rynnänneet fanit loitolla. ”Kean Out” -kyltit ja laulut näyttelivät isoa osaa läpi ottelun.
Ottelun kohokohdaksi voitaneen laskea Blackburnin väreissä kentälle rynnänneen kanan otteet sekä maalivahti Al-Habsin sekä Yakubun tekemä ”kiinniotto”.
Kanaa ei sittemin ole nähty. Liekö Wiganin sarjassasäilymisjuhlissa tai Blackburnin seurajohdon palkintokaapissa.
Tässä vielä kanakevennys:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta