Portugalin poliisi tutkii Beben siirtoa Manchester Unitediin
Portugalin poliisi on kyseenalaistanut Manchester Unitedin hankkiman Beben siirron osana laajempaa tutkintaa.
Vitória Guimarãesista peräti 7.2 miljoonalla punnalla Unitediin vuonna 2010 siirtynyt Bebe oli ehtinyt pelata vain yhden täyden kauden Portugalin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Estrelan joukkueessa ennen siirtoaan.
Beben agentti Jorge Mendes (toimii myös Cristiano Ronaldon, Nanin ja Andersonin agenttina) sai siirrosta 40% eli lähes kolme miljoonaa puntaa.
Erikoisen tilanteesta tekee se, että Mendes sai normaalin 10% komission lisäksi myös ylimääräisen 2.7 miljoonan punnan lisän omistaessaan 30% Beben ”kaupallisista oikeuksista”.
Sir Alex Ferguson tunnusti siirron jälkeen, että Bebe on hänen manageriuransa ensimmäinen hankinta, jota hän ei ollut nähnyt pelaavan – edes videolla!
Bebetä oli suositellut Portugalin maajoukkueen valmentaja Carlos Queiroz, joka toimi aikoinaan Fergusonin avustajana Old Traffordilla.
Poliisi on kuullut Beben (oikealta nimeltään Tiago Manuel Dias Correia) entistä agenttia Gonçalo Reisia, jolta Mendes oli mitä ilmemisemmin kaapannut Beben vain vähän ennen toteuttamaansa siirtoa Unitediin.
Bebe ei ehtinyt pelata yhtään sarjaottelua Guimarãesissa, kun Marcassa (espanjalainen sanomalehti) ilmestyi uutinen siitä, että Real Madrid olisi nuorukaisen perässä Jose Mourinhon johdolla. Mainittakoon, että Mourinho on myös Mendesin asiakas ja että Bebe asui tässä vaiheessa ex-agenttinsa Reisian luona.
Tämän jälkeen Queiroz oli suositellut Fergusonille, että tämä ostaa pelaajan pois markkinoilta ennen kuin Real ehtii reagoimaan. Mainittakaan tässäkin vielä, että Queiroz on myös Mendesin asiakas.
Bebe ei ole pystynyt pelaamaan Besiktasissa, jossa hän on vuokralla, juuri ollenkaan pahan loukkaantumisen takia. Unitedin huhutaan maksavan miehelle peräti 63 000 euron kuukausipalkkaa, joka on ”kadulta pelastetulle” nuorukaiselle ollut lottovoitto.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen