Portugali voittoon Tanskasta viime hetken maalilla – Saksa synkensi Hollannin turnauksen
Eilen pelattiin kaksi B-lohkon eli niin sanotun kuoleman lohkon ottelua. Illan ensimmäisessä kohtaamisessa vastakkain olivat kisat loistavasti avannut Tanska ja tappion Saksalle kärsinyt Portugali.
Portugali aloitti ottelun vakuuttavasti, kun Pepe ja Helder Postiga iskivät maalit ottelun 24. ja 36. minuuteilla. Ottelu näytti olevan Portugalin, sillä Tanska ei saanut pelijuonesta kiinni.
Sitten iski Nicklas Bendtner hieman ennen puoliaikaa. Maali päästi Tanskan takaisin peliin. Portugalin suurimmalla tähdellä Cristiano Ronaldolla oli vielä ennen puoliaikaa loistava paikka tehdä maali, mutta hän onnistui tyrimään pallon Tanskan maalivahdin syliin.
Joukkueen kapteenina toimiva Ronaldo oli koko ottelun kuin varjo itsestään valittaen omille pelaajille kaikesta, tyrien omat paikkansa ja näyttäen kaikke muuta kuin 60 maalia Real Madridille iskeneeltä tähdeltä.
Bendtner nosti Tanskan tasoihin 80. minuutilla – juuri Ronaldon toisen käsittämättön epäonnistumisen jälkeen. Portugalilainen onnistui ampumaan lähes varman maalin 78. minuutilla taivaan tuuliin. Molemmissa Ronaldon tilanteissa syöttäjänä ollut Nani ei voinut kuin pudistella päätään.
Ronaldon pelastukseksi nousi vaihtomies Silvestre Varela, joka iski voittomaalin kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. Näin ollen Portugali nousi lohkossa toiseksi tasapisteissä olevan Tanskan rinnalle.
Ottelun jälkeen Uefa ilmoitti, että se tutkii onko Bendtner rikkonut Uefan sääntöjä. Hän tuuletti toista maaliaan paljastaen alushousujensa reunan, joka toimi vedonlyöntiyhtiön mainoksena. Tanskalaista saattaa odottaa sanktiot, sillä Uefan sääntöjen mukaan peliasussa ei saa olla minkäänlaista mainontaa.
Illan toisessa ottelussa Hollannilla oli jättimäiset panokset, sillä avaustappio Tanskalle tiesi mestarisuosikkien pelaavan jo lähes selkä seinää vasten. Ensimmäisen puoliajan perusteella tätä ei tosin voinut uskoa, sillä niin surkeaa oli hollantilaisten peli.
Mario Gomezin kaksi maalia ottelun ensimmäisellä puoliajalla olivat toki komeita, mutta päähuomion vei täysin haluton ja surkea Hollanti. Tähtihyökkääjä Robin van Persietä myöten joukkueen ilme oli flegmaattinen, eikä karkaava jatkopaikka näyttänyt saavan mitään tunnetta aikaiseksi oranssipaidoissa. Välillä ohjaaja löysi vaihtoaitiosta rankasti joukkueen peluutusta viime aikoina kritisoineet Rafael van der Vaartin ja Klaas-Jan Huntelaarin, jotka supisivat jotain keskenään.
Kyseiset miehet pääsivät kentälle heti toisen puoliajan alkajaiseksi, joskaan tämä ei tilannetta muuttanut mihinkään suuntaan. Ainoastaan van Persien komea yksilösuoritus ja oikean jalan laukaus toivat pientä lohtua Hollannille.
Ottelun kulusta kertoo paljon se, että Saksan puolustaja Mats Hummels pääsi pari kertaa testaamaan toden teolla Hollannin maalivahti Maarten Stekelenburgia. Hollannin puolustus näytti todella huonolta – muusta kentästä puhumattakaan.
Hollannilla on nyt takana kaksi tappiota ja yksi ottelu jäljellä Portugalia vastaan. Jatkopaikka vaatisi vähintään kahden maalin voiton ja Saksan voittoa Tanskasta. Kahden voiton Saksakaan tosin ei ole vielä kuivilla, mutta sen peli-ilme ja -vire näyttävät juuri nyt siltä, että joukkue menee vielä pitkälle.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Howard Webb: Näin käsivirhesääntö on muuttunut Valioliigassa
- Athletic: Tässä on Manchester Cityn uusi urheilutoimenjohtaja
- Bukayo Saka loukkaantui – pelaako Huuhkajia vastaan?
- Gary Neville kertoi miksei Manchester United tee maaleja: ”Kyse ei ole vain huonosta vireestä”
- Gareth Southgate kumosi huhut: ”Olen varma siitä”
- Englantia nöyryytettiin Wembleyllä – ”Mitä ihmettä hän tekee?”
- Liverpool kiinnostunut HJK-pelaajan veljestä – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Erik ten Hagin asemasta Manchester Unitedissa
- Man Unitedin pelaajalla sydänvaivoja – sairausloman pituus selvillä
- Harry Kane ei avauskunnossa – Lee Carsley vahvisti Englannin uuden kapteenin
- Englantia nöyryytettiin Wembleyllä – ”Mitä ihmettä hän tekee?”
- Liverpool kiinnostunut HJK-pelaajan veljestä – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Man Unitedin pelaajalla sydänvaivoja – sairausloman pituus selvillä
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Erik ten Hagin asemasta Manchester Unitedissa
- Sheffield Unitedin seuraikoni George Baldock löydettiin kuolleena 31-vuotiaana
- Harry Kane ei avauskunnossa – Lee Carsley vahvisti Englannin uuden kapteenin
- Valioliigan huippulupaus himoitsee maaleja Huuhkajien kustannuksella – ”Silloin alkaa yliajattelemaan”
- Bernd Leno kertoi miksi kieltäytyi Saksan maajoukkuekutsusta
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?