Lukijat päättivät: Espanja kaikkien aikojen paras
Valioliiga.comin lukijat saivat äänestää mielestään kaikkien aikojen parasta maajoukkuetta.
Vuosien 2008-2012 Espanja voitti äänestyksen ylivoimaisesti. Espanja sai 96 äänestä 36 eli peräti 38 prosenttia. Kahden EM- ja yhden MM-kullan voittaneesta joukkueesta on vaikeaa nostaa yksittäistä ratkaisupelaajaa esiin. Iker Casillas, Andrés Iniesta ja Xavi nousevat kenties hieman ylitse muiden. Espanjan vahvuus ei ole ollut yksilöissä, vaan erinomaisessa joukkueessa.
Toiseksi sijoittui 20 prosentin äänisaaliilla Pelen tähdittämä Brasilia vuodelta 1970. Kyseisen vuoden Brasilia voitti MM-kisoissa kaikki ottelunsa. Pelen ohella muita legendaarisia nimiä vuoden 1970 joukkueessa olivat Jairzinho, Carlos Alberto, Tostão, Gérson ja Rivelino. Voiton myötä Pelestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut kolmesti maailmanmestaruuden. Jairzinho puolestaan teki ensimmäisenä vähintään yhden maalin jokaisessa lopputurnausottelussa.
Kolmanneksi äänestyksessä sijoittui vuosien 1998-2000 Ranska, joka sai 18 prosenttia äänistä. Ranskasta tuli perättäisten maailmanmestaruuden ja Euroopan mestaruuden myötä ensimmäinen maa, joka on voittanut kyseiset turnaukset peräkkäin. Ranskan joukkue oli vuosituhannen vaihteen aikaan täynnä huippupelaajia, kuten Thierry Henry, Laurent Blanc, Emmanuel Petit, Marcell Desailly, Didier Deschamps, Youri Djorkaeff, Patrick Vieira ja Lilian Thuram. Silti yksi nousee ylitse muiden: Zinedine Zidane.
Äänestyksessä Espanjan, Brasilian ja Ranskan taakse jäivät vuosien 1972-1976 Länsi-Saksa (kuusi ääntä), vuoden 1966 Englanti (kuusi ääntä), 1970-luvun Hollanti (viisi ääntä) ja vuoden 1953 Unkari (ei ääniä). ”Joku muu”-vaihtoehdolle annettiin seitsemän ääntä. Kaikkien aikojen parhaaksi ehdotettiin mm. Diego Maradonan tähdittämää Argentiinaa vuosimallia 1986.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa