Kausiennakko 12/13 – Swansea
Swansea nousi kauden 2010/2011 päätteeksi Valioliigaan. Viime kaudella joukkue pelasi ennakkoluulottomasti hyökkäävää, pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Parhaimmillaan Swansea oli sarjassa kahdeksantena. Lopullinen sijoitus oli 11.
Seuran manageri vaihtui kauden päätteeksi Brendan Rodgersista Michael Laudrupiin. Laudrup jatkanee pitkälti Rodgersin kanssa samalla linjalla.
Pelaajapuolella Swansea on vahvistunut kesän aikana. Uusia kasvoja seurassa ovat Michu, Chico ja Jonathan de Guzman (laina). Toisaalta Swansea ei pystynyt pitämään kiinni viime kaudella lainalla pelanneesta Gylfi Sigurdssonista, jonka panos joukkueen pelissä oli merkittävä.
Maalivahdit
Swansean maalivahti Michel Vorm oli viime kaudella yksi sarjan parhaista. Hollantilaisen voidaan odottaa pelaavan käytännössä jokaisen ottelun tulevalla kaudella. Varalla on kokenut Gerhard Tremmel. Jos Vorm jatkaa viime kauden otteitaan, voi tammikuussa matka käydä johonkin suurseuraan.
Puolustus
Swansean puolustuksesta ei löydy yhtään yli 190-senttistä pelaajaa. Puolustuslinjassakin pelaajien on pystyttävä hyvään syöttöpeliin. Neil Taylor ja Angel Rangel ovat hyviä vaihtoehtoja laidoille. Uusi hankinta Chico voi hyvinkin ottaa alusta asti paikan topparina Ashley Williamsin rinnalta. Chico hankittiin viime kaudella Swanseassa lainalla pelanneen Steven Caulkerin tilalle. Varalla puolustuslinjaan on esimerkiksi kokenut Garry Monk.
Keskikenttä
Keskikentältä löytyy hyvin joukkueen pelitapaan istuvia pelaajia. Kaikki osaavat syöttää palloa erinomaisesti. Keskikentän sydämessä on kaksikko, jonka molemmat jäsenet ovat 168-senttisiä: Leon Britton ja Joe Allen. Brittonin syöttömäärät ottelua kohden ovat Barcelonan Xavin luokkaa.
Kolmanneksi lenkiksi keskikentälle voisi hyvin tulla jompikumpi uusista hankinnoista, Michu tai de Guzman, joka tuo joukkueeseen lisää vapaapotkutaitoa. Keskikentän kolmikon pelaajia voidaan periaatteessa kierrättää miten päin tahansa.
Swansean ja Laudrupin suurin uhka liittyy Alleniin. Erityisesti Liverpool on hyvin kiinnostunut nuoresta pelintekijästä. Jos Allen lähtee, Swansea tarvitsisi tilalle korvaajan.
Hyökkäys
Swansean hyökkäykseen ei ole tullut kauden päätyttyä muutoksia. Laidoilla aloittanevat Scott Sinclair ja Nathan Dyer, keskellä Danny Graham. Wayne Routledge on pätevä vaihtoehto laidalle. Leroy Lita ja Luke Moore antavat taustatukea Grahamille, joka on joukkueen selkeä ykköstykki.
Hyökkäys kaipaisi vahvistuksia vielä siirtoikkunan aikana. Dyer, Sinclair ja Routledgekin ovat pelimiehiä laidoille, mutta heidän takanaan on hiljaista. Sama pätee Grahamin yksinäiseen tilanteeseen sentterinä. Sinclairin kohdalla siirto suurempaan seuraan on myös realistinen vaihtoehto, mikä entisestään lisäisi tarvetta hyökkäyspään hankintoihin.
Valmennus
Michael Laudrup oli Swansean seurajohdolta looginen palkkaus. Laudrup oli pelaajana tekninen, hyvä syöttäjä ja hyökkäävän jalkapallon edustaja. Valmentajana hän on noudattanut samoja aatteita. Lisäksi Laudrup uskaltaa nostaa nuoria pelaajia kokoonpanoon, mikä sopii Swansean kaltaiseen pieneen seuraan.
Jos Allen ja Sinclair jäävät seuraan, ja jos Laudrup pysyy väleissä seurajohdon kanssa, viime kauden sijoitus on uusittavissa. Toisaalta takaa tulee useita nälkäisiä joukkueita, eikä Swansealla ole enää yllätyselementtiä puolellaan.
Viime kauden sijoitus
11.
Veikkaus sijoitukseksi
13. – 15.
Nosto
Valioliigajoukkueet joutuvat vuosittain otteluruuhkiin. Jos peli alkaa takkuilla, uskaltaako Laudrup pitää kiinni hyökkäävästä ja rohkeasta pelitavastaan, vai ”yksinkertaistaako” hän Swansean peliä? Jälkimmäinen vaihtoehto olisi Swansean materiaalilla tuhoisa tie.
Lisäksi hyökkäyspää on hyvin kapea. Jos Graham loukkaantuu, kuka tekee maalit?
Seuraa häntä
Joe Allen on vasta 22-vuotias. Silti hän on nousemassa kovaa vauhtia Swansean tärkeimmäksi pelintekijäksi. Mutta malttaako Allen pysyä seurassa? Laudrup vaatii timantistaan 20 miljoonaa puntaa. Swansean kannalta Allenin sopimus päättyy onneksi vasta vuonna 2015.
Roy Hodgson on sanonut, että Englannin maajoukkue kaipaa pallonhallinnan ja syöttöpelin erikoismiehiä. Hodgsonin ja Englannin harmiksi Allen on walesilainen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus