Yleistä
Kaiken piti jo viime vuonna olla kunnossa: tuli nousu Valioliigaan ja malesialainen bisnesmies Tony Fernandes tuli paksun rahapussin kanssa omistajaksi. Seura hankittiin täyteen tunnettuja nimiä, mutta lopulta Valioliigassa säilyminen jäi vain pienestä kiinni. Kukaan tuskin unohtaa QPR:n viime kauden viimeistä ottelua Manchester Cityä vastaan. Harvoin vastaavanlaista esitystä hyvässä ja huonossa nähdään miltään seuralta. Puhumattakaan sellaiselta, jonka sarjapaikka meinasi olla kiinni kyseisen ottelun lopputuloksesta.

Tämä kausi alkaa viime kauden tavoin eli ostoksilla on käyty isosti. Mukaan ovat tarttuneet Junior Hoilett (Blackburn), Park Ji-sung (Manchester United), Samba Diakite (Nancy), Robert Green (West Ham), Ryan Nelsen (Tottenham), Andrew Johnson (Fulham) ja lainalle Fabio (Manchester United). Lähtijöitä on ollut 11.

Viime vuoden suurimmat haasteet olivat surkeassa pallonhallinnassa. Joukkueen pallonhallintaprosentit ja syöttömäärät olivat juuri niin huonoja kuin sarjasijoitus antaakin ymmärtää. Mark Hughesilla on kova homma saada jatkuvasti muuttuva miehistö pelaamaan yhteen ja sen muutamat huippuyksilöt tekemään tulosta omalla tasollaan.

QPR:llä olisi nimilistansa puolesta edellytyksiä huomattavasti parempiin sarjasijoituksiin, mutta ihmeitä ei kannata tulevallakaan kaudella odottaa. Harjoitusottelut ovat sujuneet mainiosti: kuusi voittoa ja paljon tehtyjä maaleja.

Maalivahdit
Maalivahtiosasto koheni huomattavasti viime vuodesta, kun Paddy Kenny sai lähteä ja West Hamista hankittiin ikinuori Robert Green tilalle. Green tuo kaivattua varmuutta tolppien väliin, mitä Kennyllä ei viime vuonna ollut. Neljänneksi eniten päästettyjä maaleja on tilasto, jonka voidaan olettaa kohenevan alkavalla kaudella.

Puolustus
Puolustus sai mukavasti lisää kokemusta, kun Spursissa paitsioon jäänyt Ryan Nelsen saapuu Loftus Roadille. Hän ei liene kuitenkaan johtohahmo QPR:n takalinjoilla, jossa viime kauden John Terry –saagassa toisena osapuolena ollut Anton Ferdinand toimii kukkona tunkiolla. Viime kauden perusteella Luke Young ottaa paikkansa Ferdinandin kanssa avauksessa.

Siltikään QPR:n puolustuslinja ei näytä sellaiselta, joka nostaisi mahdollisuuksia pitää oma maalia puhtaana sen enempää kuin viime kaudellakaan. Voimme todennäköisesti odottaa lisää siirtoja Hughesilta ennen kauden alkua. Fabion hankkiminen lainalle Manchester Unitedista on varmasti hyvä veto, sillä nuorukainen kaipaa ykkösmiehistön pelejä alleen ja tahtoo vakuuttaa sir Alex Fergusonin omasta paikastaan tulevaisuuden Unitedin miehistössä.

Keskikenttä
QPR:n vahvin osa-alue on ehdottomasti keskikenttä. Joey Barton toki on 12. ensimmäistä ottelua pelikiellossa, eikä hänen varaansa varmaan viime kauden perusteella kannata enää mitään laskea. Alejandro Faurlin on toipunut loukkaantumisestaan ja hänellä on nyt näytönpaikka.

Uudet tulokkaat Diakte, Hoilett ja Ji-Sung tuovat hyvän lisän Ärrien keskikentälle. Erityisesti nuoren Hoilettin hankkiminen on satsaus seuran tulevaisuuteen, sillä hän on erittäin lupaava keskikenttäpelaaja. Unitedista hankittu Ji-Sung ei viime kaudella ollut kovin terävässä vireessä, mutta lisää peliaikaa korealaiselle ja tilanne voi muuttua jo alkukaudesta.

Adel Taarabt on seuran suurin potentiaalinen resurssi ja samalla myös ehkä se suurin riskitekijä. Jos nuorella marokkolaisella kestää pää mukana, voi ensi kausi olla hänelle suuri läpimurtokausi. Hughesin toiveissa on varmasti, että parivaljakko Taarabt ja Hoilett löytävät yhteispelin heti alkukaudesta, jolloin QPR:llä on yksi sarjan lupaavimmista keskikenttäkaksikoista.

Hyökkäys
Viime kauden paras maalintekijä päästettiin lähtemään, kun Heidar Helguson liittyi kesällä Cardiffin riveihin. Jäljelle jää kovin iäkäs hyökkäysmiehistö: Bobby Zamora (31), Djibril Cisse (30), Andrew Johnson (31), Jay Bothroyd (30) ja DJ Campbell (30).

Nimilista kertoo, että Ärrä on täynnä ikääntyneitä hyökkääjiä, joista ainoastaan Zamoran ja Cissen voidaan olettaa olevan keskitason maalimiehiä. Leveyttä toki kalustossa hyökkäyspäässä on, mutta jonkun pitäisi vielä tehdä ne maalit. Ehkä se on Cisse…

Valmennus
Mark Hughes on kokenut manageri, joka on saanut seuran omistajalta hyvin rahaa käytettäväksi siirtomarkkinoille. 80-luvun alussa Manchester Unitedissa ja Barcelonassa peliuransa aloittanut walesilainen on saanut ansioluetteloonsa valmennuspuolella muun muassa Manchester Cityn, Blackburnin ja Fulhamin johtamisen.

Blackburn aikoina hänet tunnettiin likaisen pelin tukijana. Neljänä Rovers kautena joukkue sijoittui Valioliigan käytöstaulukossa jumboksi. Viime kaudella Hughes ei järin näyttänyt saavan Taarabtia ja Bartonia kuriin – varsinkin jälkimmäisen sekoilut kauden viimeisessä pelissä kertoivat kaiken oleellisen.

Nyt 48-vuotiaalla Hughesilla on näytön paikka. Pelaajasiirtoja on tehty paljon alkaen viime tammikuusta ja uusi kausi on alkamassa. Tuloksia on alettava tulemaan tai hän ei päätä kauttansa Ärrien peräsimessä.

Viime kauden sijoitus
17.

Veikkaus sijoitukseksi
10.-12.

Nosto
Iäkäs hyökkäyslinja on suuri kysymysmerkki. Riittääkö yli 30-vuotiaita vilisevässä kärkimiehistössä puhtia ja nopeutta iskemään häkkejä riittävästi tällä kaudella? Zamoran ja Cissen potentiaalin toki tiedämme, mutta alkaako aika olla ajanut heistä jo ohi? Parhaimmillaan kokenut leveä hyökkäyskaarti saattaa olla se ratkaiseva tekijä QPR:n tason nostossa, mutta pahimmillaan tammikuussa on käynnissä vimmattu etsintä uusien nuorempien kärkimiesten etsimiseksi.

Seuraa häntä
Tähän olisi niin kovin helppo laittaa Adel Taarabtin nimi, mutta Junior Hoilettin tulon myötä keskittykäämme mieluummin häneen. Ex-Blackburn peluri ja akatemiakasvatti on ollut viime kausina kovien siirtohuhujen kohteena. Lupaava nuorukainen on nimetty täksi vuodeksi FIFA:n vuosittaiseen ”Tarkkaile heitä” –kentälliseen, jonka tarkoitus on nostaa kentällisen verran lupaavia nuorukaisia esille. Viime kauden seitsemän liigamaalia ylittynee alkavalla kaudella.