Arsenal hakee vierasvoittoa Montpellieristä
Arsenal matkustaa Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella Montpellierin vieraaksi Ranskaan. Ranskalaisille tasapeli olisi hyvä tulos.
Arsenal aloitti kauden tahmeasti. Kaksi ensimmäistä ottelua päättyi maalittomaan tasapeliin. Pikkuhiljaa kone on alkanut lämmetä. Kolmannella sarjakierroksella kaatui Liverpool vieraissa 0-2 ja viime viikonloppuna maalihanat aukesivat kunnolla Southamptonin kustannuksella. Ennen Saints-murskajaisia maalinteko oli kysymysmerkki. Sen sijaan puolustus on vakuuttanut, Arsenal on päästänyt vasta yhden maalin.
Montpellier on Ranskan hallitsevana mestarina otettava vakavasti. Alkukausi ei ole mestarilta kuitenkaan alkanut toiveiden mukaisesti. Viiden kierroksen jälkeen Montpellierilla on kasassa vasta yksi voitto ja yhteensä neljä pistettä.
Arsenalin sairastupa täynnä
Vaikka Arsenal on päästänyt vasta yhden maalin, puolustuspään loukkaantumistilanne voisi olla parempi. Vito Mannone aloittaa, mikäli Wojciech Szczesnyn nilkkavamma pitää ykkösvahdin sivussa. Bacary Sagna on ollut pidempään loukkaantuneena, mikä tietää vastuuta Carl Jenkinsonille oikeana pakkina. Lisäksi Olivier Giroudin, Abou Diabyn ja Theo Walcottin pelaaminen on epävarmaa. Lukasz Fabianski, Jack Wilshere, Tomas Rosicky ja Emmanuel Frimpong ovat Sagnan ohella pitkäaikaispotilaina sivussa.
Montpellierin tilanne on parempi. John Utaka loukkaantui viikonloppuna, joten hän ei ole käytettävissä. Vasemman puolustajan Henri Bedimon pelaaminen on epävarmaa.
Arvio
Montpellier on lähtökohtaisesti selvä altavastaaja. Ranskalaisten viime kauden paras pelaaja Giroud siirtyi illan vastustajan eli Arsenalin riveihin, eikä paikkaajaa ole löytynyt. Puolustuspään loukkaantumistilannetta pidettiin ennen kauden alkua Arsenalin akilleen kantapäänä, mutta joukkue on osoittanut huolet turhiksi. Jenkinson etenkin on nostanut selvästi tasoaan paikatessaan Sagnan jättämää aukkoa.
Yleensä René Girardin Montpellier pelaa hyökkäävällä 4-3-3 -systeemillä, jossa kymppipaikan Younés Belhanda on tärkeässä roolissa. Arsenal tulee mitä todennäköisimmin pitämään tällä kertaa enemmän palloa, jolloin Montpellierin on käytettävä harvemmat paikat hyväkseen.
Arsenalin joukkueesta kannattaa seurata Santi Cazorlaa, joka tekee hyökkäyskolmanneksella jatkuvasti oikeita ratkaisuja. Mapou Yanga-Mbiwan johtama puolustus saa olla Tykkimiesten kanssa hereillä.
Montpellierille seurahistorian ensimmäinen Mestarien liiga -ottelu uhkaa tuottaa samalla ensimmäisen tappion. Tasapeli olisi ranskalaisjoukkueelle hyvä suoritus. Arsenalin tulee puolestaan olla tyytyväinen vain kolmeen pisteeseen. Ottelu päättyy 0-2.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle