Valioliiga-pelaajia lainalle Mestaruussarjaan
Fulham, Stoke City, Manchester City ja Liverpool lainaavat pelaajia Mestaruussarjan joukkueisiin.
Fulhamin maalivahti David Stockdale siirtyy Hull Cityyn. Laina kestää tammikuun toiseen päivään saakka. 27-vuotias Stockdale vietti viime kauden alkupuoliskon lainalla Mestaruussarjan Ipswichissä, jossa hänelle kertyi 18 ottelua. Tiikerien riveissä Stockdale kilpailee peliajasta Ben Amosin kanssa, jonka Hull on lainannut Manchester Unitedista. Hull on tällä hetkellä neljäntenä Mestaruussarjassa.
Sheffield Wednesday lainaa Mamady Sidiben Stokesta ja Jeremy Helanin Man Citystä. Molempien laina on kuukauden pituinen. Malilainen Sidibe, 32, ei ole pelannut monien loukkaantumisten takia kilpaottelua vuoden 2010 elokuun jälkeen. 20-vuotias Helan teki debyyttinsä hallitsevan Valioliiga-mestarin riveissä elokuun Liigacup-ottelussa Aston Villaa vastaan. Pöllöt on neljänneksi viimeisenä Mestaruussarjassa.
Kipeimmin vahvistusta tarvitsee toiseksi viimeisenä oleva Bristol City, joka lainaa Danny Wilsonin Liverpoolista. 20-vuotias puolustaja pelaa Bristolissa 22. tammikuuta saakka. Wilson paikkaa loukkaantuneiden Stephen McManusin ja Lewin Nyatangan jättämää aukkoa. Wilson on pelannut Liverpoolissa yhdeksän ottelua.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Manchester Unitedin johtopelaaja kiistää Erik ten Hagin menettäneen joukkueen luottamuksen – ”Kyse ei ole nyt siitä”
- Yksi asia mietityttää Jamie Carragheria Arsenalin mestaruusunelmassa: ”En voi olla miettimättä sitä”
- Athletic: Optiota ei käytetä – hyökkääjä saattaa jättää Manchester Unitedin jo tammikuussa
- Gary Neville avautui Manchester Unitedin ongelmista – tästä syystä toivoo Erik ten Hagin säilyttävän työpaikkansa
- Onko Aston Villa mukana mestaruustaistelussa? Maalivahdilla ja päävalmentajalla erilaiset näkemykset
- Tottenham järjesti maalijuhlat Newcastlen kustannuksella – kritisoitu hyökkääjä osui kahdesti
- Chelsea hävisi tällä kertaa Evertonille – näin kommentoi Mauricio Pochettino
- Manchester City katkaisi voitottoman putkensa Valioliigassa – Chelsea hävisi taas!
- Ei kai taas? Chelsean kapteeni jätti kentän loukkaantumisen vuoksi
- Sky: Pirteä peliesitys rökäletappion jälkeen pelasti valioliigavalmentajan työpaikan
- Chelsea hävisi tällä kertaa Evertonille – näin kommentoi Mauricio Pochettino
- Tottenham järjesti maalijuhlat Newcastlen kustannuksella – kritisoitu hyökkääjä osui kahdesti
- Sky: Pirteä peliesitys rökäletappion jälkeen pelasti valioliigavalmentajan työpaikan
- Pep Guardiola otti kantaa Erling Haalandin loukkaantumiseen
- Roy Hodgson lyttää Virgil van Dijkin tästä tilanteesta – ”Käytti tilaisuutensa”
- Asiantuntija avasi syitä Manchester Unitedin nolon murskatappion taustalla – ”He heittivät pyyhkeen kehään”
- Ei kai taas? Chelsean kapteeni jätti kentän loukkaantumisen vuoksi
- Näin Bruno Fernandes selitti Manchester Unitedin rumaa tappiota
- Arsenal-tähti hämmentyneenä kahdesta puhuttavasta tuomiosta – ”Tunsin kosketuksen”
- Erling Haaland ulkona Man Cityn kokoonpanosta