Liverpool harkitsee jättisiirtoa Hatem Ben Arfasta
Tällä kaudella kovassa myllerryksessä ollut Liverpoolin joukkue saattaa vahvistua kesällä merkittävästi. Manageri Brendan Rodgers harkitsee tammikuun siirtoikkunan juuri vasta sulkeuduttua jo kesälle jättikauppaa.
Kiikarissa on Newcastlen Hatem Ben Arfa, jonka tulevaisuus St James’ Parkilla on ollut suurennuslasin alla koko kauden. Guardianin tietojen mukaan toiseen suuntaan on mahdollisesti menossa floppi-ostos Andy Carroll, joka on ilmaissut halunsa palata vanhaan seuraansa.
Ranskalainen keskikenttämis itse on kertonut jatkuvasti ihailevansa PSG:n joukkuetta ja tahtovansa siirtyä kotimaahansa pelaamaan vielä joku päivä. 25-vuotiaan Ben Arfan sopimus Magpiesin kanssa päättyy vasta kesällä 2015, joten siirtosumman odotetaan olevan todella suuri.
Carrollin mahdollinen rolli kaupassa riippuu myös paljon siitä, lunastaako West Ham hänet lainasopimuksen päätyttyä kauden lopussa. Joukkueiden sopimuksessa on pykälä, joka mahdollistaa Hammersille englantilaisen pysyvän siirron.
35 miljoonaa puntaa maksanut nuori kärkimies on Rodgersin kirjoissa vain jättimäinen palkkakulu, joten ainakin Carroll poistunee tavalla tai toisella Liverpoolin omistuksesta kesän aikana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle