Wenger tyytyväinen Bendtnerin paluuseen
Arsenalin valmentaja Arséne Wenger oli tyytyväinen tanskalaishyökkääjä Nicklas Bendtnerin paluuseen voitokkaassa liigacupin ottelussa West Bromwichia vastaan keskiviikko-iltana.
Edellisen kerran Bendtner pelasi tykkimiesten riveissä yli kaksi vuotta sitten vuoden 2011 elokuussa. Epäonnistuneiden lainapestien jälkeen Sunderlandin ja Juventuksen riveissä tanskalaishyökkääjä sai kuitenkin mahdollisuutensa jatkaa Arsenalin riveissä ainakin tämän kauden.
Bendtner pelasi ottelussa täydet 120 minuuttia ja syötti Thomas Eisfeldin avausmaalin. Tanskan maajoukkueen hyökkääjä laukoi myös kylmän viileästi oman rangaistuspotkunsa maaliin. Wenger oli mielissään Bendtnerin otteista.
– Minun mielestäni hän pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun. Pelaajalle joka ei ole pelannut niin pitkään aikaan, ja vielä yksin kärjessä, hän pärjäsi todella hyvin, Wenger kommentoi
– Yksi asia mitä Nicklasissa ei voi kyseenalaistaa, on hänen itseluottamuksensa. Tärkein asia hänelle on pysyä kunnossa. Muutoin, hänellä on taitoa pärjätäkseen. On tärkeätä että hän tekee kovasti töitä pysyäkseen mukana joukkueessa. Hänellä on erittäin laadukas pelaaja.
Wengerin miehistö sai tehdä keskiviikon ottelussa täyden iltapuhteen. Avainpelaajia lepuuttanut Arsenal voitti ottelun lopulta rangaistuspotkujen jälkeen lukemin 5-4 (1-1). Seuraavalla kierroksella Arsenal saa vastaansa astetta kovemman vastustajan, Jose Mourinhon luotsaaman Chelsean. Wenger lähestyy seuraavaa kierrosta mielenkiinnolla.
– Tiedossa on mielenkiintoinen ottelu. Heillä on todella laaja pelaajamateriaali, joten tiedämme että meillä on vastassa valioliigatason ryhmitys. Toisaalta meillä on myös kotietu, Wenger totesi.
Lähde: Skysports
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin