Laudrup: Chelsea halusi minut
Swansean tanskalaisvalmentaja Michael Laudrup väittää, että Chelsea oli kiinnostunut palkkaamaan hänet ennen José Mourinhon nimitystä Chelsean päävalmentajaksi
– Joku halusi tietää minun tilanteestani välikäsien kautta, mutta mitään konkreettista ei ollut. Sitäpaitsi minä olin jo antanut sanani Swansealle, Laudup kommentoi portugalilaiselle A Bola -lehdelle.
Laudrup teki erinomaista työtä debyyttikaudellaan walesilaisen Swansean peräsimessä. Swansealle povattiin vaikeata kautta kannattajien suosikin Brendan Rodgersin lähdettyä Liverpooliin kaudella 2012/2013. Laudrup osoitti kuitenkin epäilyt turhaksi johdattamalla Swansean Carling Cupin voittoon ja Valioliigassa sijalle yhdeksän.
Swansea jatkoi Rodgersin aikakaudella tutuksi tulleella pallonhallintaan perustuvalla lyhytsyöttöpelillä. Laudrup myös onnistui kaappaamaan Swansean riveihin viime kauden komeetan, espanjalaishyökkääjä Michun, vain kahdella miljoonalla punnalla. Michu on tehnyt jo 27 maalia reilun kauden aikana Swanseassa ja ansaitsi ensimmäisen maajoukkuekutsunsa MM-karsintaotteluihin kivikovaan Espanjan maajoukkueeseen.
Chelsea ei ole kommentoinut Laudrupin väitteitä.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!