Swansea menetti johdon loppuhetkillä Eurooppa-liigassa – Wigan hävisi Rubin Kazanin vieraana
Eurooppa-liigassa Swansea menetti viime hetkellä johtonsa lohkon viimeisellä sijalla olevaa Kuban Krasnodaria vastaan. Walesilaisseura tasasi pisteet venäläisten kanssa 1-1-lukemin. Tasapelistä huolimatta Swansea jatkaa lohkonsa kärjessä.
Swansea aloitti ottelun vahvasti. Ensimmäinen maali syntyi 9. minuutilla, kun Wilfried Bony vei vieraat 0-1-johtoon. Molempien joukkueiden lukuisista paikosta huolimatta lisämaaleja ei syntynyt, joten tauolle mentiin Swansien komennossa. Ensimmäisellä puoliajalla Swansea piti Kubania enemmän palloa, mutta venäläiset saivat enemmän maalipaikkoja.
Toisella puoliajalla Kuban haki kuumeisesti tasoitusta. Venäläisseuran kiri koki kuitenkin takapakkia 76. minuutilla Xandaon saadessa ulosajon toisen keltaisen kortin seurauksena. Kuban kiri lopulta tasoihin lisäajan toisella minuutilla vaihtomies Ibrahima Baldén osumalla. Ottelu päättyi 1-1-tasatulokseen.
Neljän kierroksen jälkeen Swansea jatkaa kahdeksalla pisteellään A-lohkon kärjessä. Toiselta sijalta löytyy Valencia, joka on pisteen walesilaisseuraa perässä. Kolmantena majailee St. Gallen, joka on kerännyt viisi pistettä. Lohkon hännillä jatkaa kahdella pisteellään Kuban Krasnodar.
D-lohkossa Valioliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut Wigan kärsi tappion Rubin Kazanin vieraana. Ottelun ainoasta osumasta vastasi isäntien Oleg Kuzmin. Wigan on neljän kierroksen jälkeen lohkossaan toisella sijalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin