Antti Niemi: “Mielenkiintoisin Valioliigakausi vuosiin”
Kuva: Juha Tamminen
Entinen Huuhkajatähti ja nykyinen valmentaja Antti Niemi on seurannut tarkasti Valioliigaa tapansa mukaan tälläkin kaudella. Niemi kertoi Valioliiga.comille pitävänsä käynnissä olevaa kautta poikkeuksellisen mielenkiintoisena alkukauden valossa.
Antti Niemi, Valioliigassa sarjatilanne ei näytä ihan ennakoidulta?
– Ei. Siellä on muutamia selkeitä yllätyksiä, joista Manchester Unitedin rämpiminen on varmasti suurin. Kaikkineen tilanne on kuitenkin poikkeuksellinen sen takia, että mitään selviä eroja ei vielä ole tullut.
Eli mestarin nimeä on vaikea tässä vaiheessa ennakoida?
– Suorastaan mahdotonta. Kun miettii useampaa aiempaa kautta, niin ensin oli siten että ManU ja Chelsea karkasivat nopeasti omille teilleen ja sitten Manchester City tuli siihen ryhmään mukaan. Kuitenkin mestaruustaistelu on aikaisessa vaiheessa jäänyt 2-3 joukkueen väliseksi.
Kausi on kuitenkin vielä nuori. Muuttuuko tilanne ”normaaliksi” kauden edetessä?
– Jossain määrin varmasti, mutta en puhuisi enää tässä vaiheessa alkukaudesta. Nyt on kuitenkin pelattu jo yli neljännes otteluista. Kyllä tästä jo osviittaa aika hyvin saa.
Eli millaiseksi ennakoit kautta tästä eteenpäin?
– Sitä on vaikea sanoa ja sen myötä kuluva kausi on mielenkiintoisempi kuin moneen vuoteen. Kärjessä ainakin järjestys on hiukan aiemmasta poikkeava ja siellä on monta joukkuetta aika tiiviissä nipussa. Uskon että kausi jatkuu kärjen osalta tasaisena ja sitä kautta mielenkiintoisena.
Jos mestaria nyt pitäisi veikata, kenet nostaisit ykköseksi?
– Tällä hetkellä, siis juuri nyt, jos pitää veikata, niin sanoisin Arsenal. Joukkue pelaa erittäin hyvää futista ja jos tammikuussa tulee vielä pari onnistunutta täsmähankintaa, niin Arsenal on varmasti vahvoilla keväälläkin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta