Gerrard haaveilee menestyksekkäistä MM-kisoista

Liverpoolin ja Englannin maajoukkueen kapteeni Steven Gerrard toivoo, että Englannin maajoukkue toivotetaan takaisin Brasilian MM-kisoista aplodien saattelemana.
– Palata takaisin aplodien saattelemana olisi mahtavaa. Tähän tarvitaan kuitenkin vähintään semifinaalipaikka, Gerrard sanoi.
Gerrard on lähellä saavuttaa kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelanneen englantilaisen pelaajan rajapyykin, mutta Liverpool-kasvatti arvostaa enemmän kollektiivista menestystä.
– Kyse ei ole siitä ohitanko Peter Shiltonin, Bobby Mooren tai David Beckhamin. Olisi hyvin itsekeskeistä ajatella näin, en ole sellainen ihminen.
– Minulle suurin kunnianhimo on se, että pääsemmekö välierävaiheeseen asti MM-kisoissa. En ole oikeastaan ajatellut mitä teen kisojen jälkeen, kaikki fokus on nyt siinä. Olen ilahtunut, että pääsimme tänne asti, se oli mahtava saavutus pojilta. Meidän pitää kuitenkin suunnata katseemme eteenpäin, mitä voimme tehdä itse kisoissa?
– En koskaan ajatellut pelaavani näin montaa maaottelua. Kun tein debyyttini, asetin itselleni rajapyykiksi 50 ottelua ja 10 maalia. Joten 107 maaottelun pelaaminen on minulle ylpeydenaihe, varsinkin kun ajattelee kenen seurassa olen.
– En katso Shiltonin tai Beckhamin ennätystä vielä. Bobby Mooren ohitus, joka on seuraavana listassa, olisi fantastista. Mutta suurimpana haaveena on tulla takaisin kisoissa niin että meistä voidaan olla ylpeitä.
Lähde: Skysports
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Newcastle upeaan voittoon PSG:stä Mestarien liigassa
- Tässä on koko Englannin tehottomin joukkue – rikkoi juuri kyseenalaisen ennätyksen
- Toimittaja: Loistavan alkukauden pelannut Brighton-tähti tekee jatkosopimuksen
- Valtavia minuutteja pelannut Bukayo Saka loukkaantui – Thierry Henry: ”Tämä ei ole kritiikkiä Artetaa kohtaan, mutta…”
- Andy Carroll toivoi epäonnistuvansa Liverpoolin lääkärintarkastuksessa: ”Yhtäkkiä löysin itseni helikopterista”
- Guardian: Erik ten Hag ei ole potku-uhan alla
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Frank Lampard on kiinnostunut huippupestistä Skotlannissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Manchester Unitedin legendoilta täyslaidallinen joukkueen puolustamiselle – ”Se on noloa”
- Arsenalin nuori tähti loukkaantui taas – Mikel Arteta ei kadu peluuttamista
- Jürgen Klopp otti kantaa VAR-kohuun – toivoo uusintaottelua
- Liverpoolin valitus hylättiin – pelikielto pysyy voimassa
- Chelsea-kapteeni Reece James sai pelikiellon ja yli 100 000 euron sakot
- Newcastle-tähti yrittää pysäyttää illalla poikansa idolin: ”Hänellä on pakkomielle Mbappésta”
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”