John Heitinga kieltäytyi siirrosta West Hamiin
Evertonissa vähälle vastuulle jäänyt John Heitinga kieltäytyi siirrosta West Hamiin. 30-vuotiaan puolustajan mielestä siirto West Hamiin ei olisi ollut hänen uransa kannalta paras ratkaisu.
Ainoastaan kaksi kertaa Evertonin paidassa tällä kaudella esiintynyt Heitinga odottaa muiden seurojen tarjouksia. Heitingalla on sopimusta jäljellä kuusi kuukautta Evertonin kanssa.
– Tässä iässä on tärkeää tehdä oikeita valintoja. Kaikki ei ole kiinni rahasta, eikä se olisi ollut ongelma West Hamissa. En ollut täysin vakuuttunut siirrosta, joten kieltäydyin, Heitinga kertoi.
– Kiinnostusta on tullut jo muista seuroista. Olen luottavainen, että löydän uuden seuran tammikuun aikana.
Heitinga yrittää mahtua Hollannin MM-kisajoukkueeseen. Tulevaa seuraa Heitinga katsoo sen pohjalta.
– Haluan pelata jokaisessa mahdollisessa ottelussa. Olen edelleen nälkäinen. Olen täydessä kunnossa, ja haluan päästä MM-kisoihin.
Lähde: Sky Sports
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä

- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”